Eilen oli Annin synttärit. Tarkkaa päiväähän kukaan ei tiedä kun Anni on löytökissa, mutta silloin joulukuussa kun vein Annin leikattavaksi eläinlääkäri kysyi mitä laitetaan syntymäpäiväksi. Heitin lonkalta 25.5 kun se kuullosti kivalle, oli keväällä ja entinen kissani oli muistaakseeni syntynyt myös 25. päivä tai jotain sinnepäin. Lääkäri vielä tarkasti, että syntymävuosihan olisi -05 ja sepäs sattuikin kivasti tuohon 25.5. Pari vuotiaaksihan Anni on arvioitu.
Eilen ei synttäreitä suuremmin vietelty kun blogi muutti ja eväätkin oli tarjolla vasta tänään. Käytiin kuitenkin ensin vähän parvekkeella nuuhkuttamassa ja illalla pihallakin syömässä ruohoa. Parveke kuvia on aika monta kun en osannut millään päättää. Yhdessä ollaan niin kauniita, toisessa ihan mangusteja ja kolmannessa selvästi kyllästyneitä äitin kuvailuun. :D
Sai Anni jo eilen possunsydäntä purkkiruuan sijaan (tosin possua tms saadaa muutenkin kerran viikkoon yleensä sunnuntaina). Tänään listalla oli kuitenkin jauhelihaa ja kermaa! Vasta tänään kun jauheliha oli osa minun tän päiväsestä ruuasta ja kermankin vatkasin lettuja varten. Päälle laittelin pari maitonappia ja reunoille...mitäs karvapallonestonappeja nuo nyt olikaan. Illalla valjastelun jälkeen uni maistuikin (siis eilen illalla). Pirun tyyny vaan tuppaa luistamaan alta aina kun siihen hyppää nukkumaan. :D
Blogin urlin kyselijöille tiedoksi, että kannattaa laittaa mailia siitä osoitteesta joka on esillä omassa blogissa eikä pahitteeksi ole kertoa omaa blogia. Näin saa 80% varmuudella urlin. :)
Voi pientä suloisuutta, söpösti tarkastelee maailmaa.
VastaaPoistaOnnea vain pikku-Annille! :)
Kivan näköinen tämä Annin oma blogi, niin tyttömäisen värinenkin. :) Vaihdettiin meidän linkkilistaan uusi osoite. :)
VastaaPoistaJa oikein paljon onnea Annille! Oot tosi söpönä noissa parvekekuvissa. :)
Aika höpsön näkönenhän tuo on kun keikkuu tuossa tuolilla. Onneksi ei tunnu olevan yhtään innostunut hyppimään kaiteen yli tai kiipeilemään verkkoa.
VastaaPoistaVärit on suoraa kuvasta, katsoo sitten josko talvella muuta. :)
Onnea Annille! Ja Annin uusi blogi on hieno!
VastaaPoistaArvaatko minulle antaa??
VastaaPoista:)
Kiitos ja kyllä. ;)
VastaaPoistaOnnea, onnea Annille. :) Ei niitä kuvia miten kään osaa välillä paremmusjärjestykseen laittaa. Itse melkein pistän siinä vaiheessa silmät kiinni ja osoitan jotain. :D Mutta hyvä tapa onkin laittaa sitten kaikki.
VastaaPoistaJoskus käy tosiaan niin, että samasta hetkestä saakin monta onnistunutta kuvaa eikä millään osaa päättää mikä on paras. Anni kun ei mallina voi epäonnistua. ;) Vika on yleensä kuvassa muuten, tärähtää, liian tumma tms.
VastaaPoistaKiitos sea vinkeistä! =o) Täytyy kokeilla tuota hämärissä liikkumista. Ollaan nyt menty ihan POossukan omaan tahtiin, eli se kyllä joskus pyrkii ulos, mutta meno tahtoo tyssätä jo kaikuvaan rappukäytävään. Jos kantaa ulos asti niin kiirenvilkkaa tahtoo sisälle. Mutta pikkuhiljaa... =o)
VastaaPoistaNiin, ja käytettiin me neitiä ensimmäistä kertaa elämässään metsässä pari viikkoa sitten ja siellä ei pelottanut ollenkaan! Oli vain jännää. =o) Harmi vain ettei meidän kodin lähellä ole mitään hiljaisempaa metsikköä, aika lähellä keskustaa kun asutaan. On vain puistoalue, mutta se on niin suosittu että on vielä vilkkaampi kuin oma piha.
Asutko muutes Tampereella? En muuten lukenut blogiasi mutta huomasin vain kuvan Hatanpäältä. Eli läheltä meidän kotia. ;o)
Ole hyvä! Rappukäytävä ja hissi on Annistakin pelottavia! Kotiin päin mennään vielä kun tiedetään, että pääsee kotiin, mutta ulos päin ei takulla menisi! Tuossa meidän pikku metsikössäkin liikkuu paremmin illalla kun muut ulkoilijat on jo sisällä.
VastaaPoistaEi se kissa alkuksi näytä nauttivat ulkoilusta ollenkaan, mutta kun muutaman kerran vie niin alkaa ulkoilun jujukin aueta kisulle. :D Sinnikkyyttä siis. :)
Tampereellahan me. Tosin ei Hatanpäällä eikä ihan lähelläkään sitä. Tuon kuvan nappasin kerran bussista matkalla Turtolaan. Mutta kiva saada lisää tamperelaisia! :)
Anni on ihanuus. Et kai sä sille kermaa syötä? Kissan vatsa ei kestä maitotuotteita ollenkaan.
VastaaPoistaEn mitenkään säännöllisesti, tuo oli synttäriateria.
VastaaPoistaKyllä joidenkin kissojen vatsa kestää normaaleita maitotuotteita, useamman ei. Mutta hyla-tuotteet sopivat kuten myös happamammat esim. kermaviili. Mutta ei maitotuotteet sinänsä kuulu kissan joka päiväiseen ruokavalioon. :)