Tein sitten talvitaustan. Olen vähän pantannut sitä kun olisin halunnut uusia lumisia kuvia Annista. Vaan kun kamera on rikki ja lumikin satoi vasta nyt niin hiljasta on ollut. Otin parvekkeella muutaman söpön kuvan Annista, mutta ei noistakaan oikein otsikkokuvaksi ole. Tuota tassujen jälkiä vähän mallailin, mutta oli kovin vaisu. Joten päädyin tuohon viime talviseen kuvaan jota on käytetty luvattoman paljon. Jos rakkaat lukiat olette kyllästyneet tuohon niin sanokaa, keksin jotain muuta. Eihän se sovi jatkuvasti samoja kuvia käyttää.
Annista lumi oli jännää, etenkin satava lumi. Kurja vaan kun se tarttui ilkeästi takatassuihin! *hih*
Lopuksi muutama joulukalenteri joita olen löytänyt ja joita olette vinkanneetkin. :)
kisumaisia
whiskas (tarvitsee tosin tunnukset)
Kissanpäiviä ja koiranunta
surok
lapsellisia
Kirviö
Buu-klubbens
huvitutti
Harry Potter
ja aikuisempia
sanojen aika
papunet
tietotisma
lisäbonuksena Ylen eläväarkisto jossa on paljon kaikkea vanhaa joulujuttua mm Histamiini!
Hei, tosi kaunis ulkoasu! Itsellä on ollut pitkään vihreä kausi, mutta kyllä sininenkin on kaunis ja talvinen blogiväri.
VastaaPoistaAnnin otsikkokuva on mielestäni tosi hieno, eikä kuvassa ole ainakaan minun silmään "kulumisen" merkkejä.
Juu, sininen on perinteinen talviväri blogeissani. :) Meinasin jotain joulujuttua "Anni joulukoristein", mutta en taida jaksaa yrittää kännykällä sohia mitään. Ensi vuonna sitten. ;)
VastaaPoistaKiva! Joskus vaan pelottaa käyttääkö jotain kuvaa liikaa. Tuo on kuitenkin ollut esillä jo ainekin sen viisi kertaa.
Olen viime päivinä ottanut jouluaiheisia kuvia tytöistä kun viime jouluna laiskottelin kuvauksen suhteen.
VastaaPoistaPitäisi vain saada kuvat purettua kamerasta ja rajata muutamia otoksia.
Laitan uusia kuvia sitten blogiin kun saan ed. mainitut jutut tehtyä.
Oi! Mä rakastan joulua ja kissoja joten jouluiset kissakuvat on jotain todella ihanaa. En malta odottaa. :)
VastaaPoista