perjantaina, elokuuta 13


Kävin eilen siellä Vapriikissa sitten uudelleen. Aika ahdistava tuo Tampere 1918 näyttely. Kaiutimista kuului sodan ääniä, käskyjä, marssia, pommituksia, lasisirun helinää jne. Säikähdin sitä pommia useamman kerran! Kun vielä tosiaan tutkin kuvat ja tekstit tarkkaan oli aika ahdistava oli kun saavuin kuvan kohtaan jossa piti siirtyä juuri tuosta kiväärien edestä näyttelyssä eteenpäin, muuta reittiä ei ollut. Meinasin jo kiertää ulkokautta, mutta lopulta lähes silmät kiinni viuhahdin ohi. Hetkeä myöhemmin kuulin laukausia. Onneksi ei sattuneet sille hetkelle kun menin ohi! Kuvassa kiväärit eivät pääse "oikeuksiinsa", niitä oli monta rivissä ja todellakin osottivat kulkijaa. Tuo näyttely on muuten K13. Ei ihme. Mielenkiintoinen se oli, mutta ei heikkohermoille.
Onneksi kerkesin vielä yläkerran jääkiekko näyttelyyn ja puoleen väliin aika leikkiä näyttelyä, ei ahdistanut lähtiessä enää. Vielä siis on palattava tuonne, jäi leikeistä puolet ja kenkänäyttely käymättä! :)


Pellavatehtaankatu on ollut jo pitkää suljettu. Nyt huomasin aidassa kivan aukot. Kuva on huono, ei oikein erota aukkoja mainoksista. Olisi pitänyt ottaa toiselta reunalta missä mainoksia ei ollut, mutta ei jaksanut palata enää takaisin. Kuitenkin! Uteliaat pääsevät siis kurkkimaan työmaalle.


Stokkalla myytiin kannuksia miesten osastolla. Olen sanaton.
Stokkalla on muuten maailman parhaat yleiset vessat! Ainakin tokassa kerroksessa, kahvilan vessaa en ole kokeillut. Kokoa kopilla, ei voi sanoa kopiksi, on enemmän kun monen asuintalon vessalla!

8 kommenttia:

  1. Kiitos näyttelyvinkeistä :) Toivottavasti toverini saa opiskelijastatuksensa pian, 1918-näyttely kuulostaa juuri siltä, että häntä voisi kiinnostaa. Ja kenkänäyttely kuulostaa juuri siltä, että minua kiinnostaa :D

    VastaaPoista
  2. Kannattaa ehdottomasti käydä, mutta varatkaa aikaa tosissaan paljon jos vähänkään olette taipuvaisia syventymään juttuihin. :D

    Ite tykkäsin siitä Tammerkoski-näyttelystä kun siinä pääsi tutustumaan Tampereen historiaan. Olen täällä yli kymmenen vuotta asunut ja jotain toki jo tiesin, mutta on jotenkin kiehtovaa nähdä mitä kaupunki on syntynyt, mitä eri rakennusten taustalta löytyy jne.

    Kenkämuseon arvioin sitten ensi viikolla. Tiistaina varmaan olen menossa. :)

    Ei se normaali 7 euron hintakaa paha ole, jos vaan kerkee kerralla kaikki haluamansa katsella. :D

    VastaaPoista
  3. Hyvät nähtävyyskohteet: Vapriikki ja Stokkan vessa. :)
    Tuo 2. kerroksen vessa on kyllä kaupungin paras, samaa mieltä siis ehdottomasti.

    VastaaPoista
  4. Aika tärkeet eikös. ;) Stokkalta saa muuten vielä Ben&Jerryä irtojäätelönä. :D

    VastaaPoista
  5. Olenko mä nyt ihan urpo, vessat Stockan toisessa kerroksessa? Mä käyn aina siellä kahvilan vessassa. Miten mä olen missannut nämä toiset vessat???

    Hitsi, tonne Vapriikkiin on varmaan pakko mennä!

    VastaaPoista
  6. Tokassapa hyvinkin! Liukuportaista vinosti (oikealle) eteenpäin, ihan perällä, pesulan vierestä sisään. Onko ne kahvilan vessat isoja? :)

    VastaaPoista
  7. No ei mitenkään erityisen isoja. Semmonen ihan tavis vessa se on.
    Tartteekin käydä varmaan stalkkeroimassa ne kakkoskerroksen vessat asap. :D

    VastaaPoista
  8. Ok, tietää käydä sitten aina tokassa. ;) Ne on todella yhtä isot kun monella on kotona vessa (ei kylppäri sentään). Meillä on itseasiassa maalla pienempi vessa kun mitä nuo kopit on. :D On jossain jossa on vaan yksi vessa per sukupuoli semmoset isommat tilat, mutta kun nuo on tosiaan koppeja rivissä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.