maanantaina, lokakuuta 18


Keväällä jo kuvasin millaista meillä on lihatalkooiltana eli kuinka reilu kuukauden välein pistelen lihat paloiksi Annille. Ostan siis noin kuukauden välein kasan lihaa, annan sen seisoa pöydällä hetken, että ei ole umpijäässä, pilkon annospusseihin vaa'an kanssa ja näin on evästä pitkäksi aikaa.


Unohdin kuitenkin kertoa vinkin miten erottaa lihat toisistaan. Pakkaan lihan siis annospussiin jolloin joka ilta otan pakkasesta aina uuden pussin jääkaappiin sulamaan. Illalla nostan pussin (lautasella) pöydälle noin ½-1 tunniksi ennen tarjoilua, jonka jälkeen pistän taas uuden pussin pakkasesta jääkaappiin.


Jokainen pussi on värikoodattu villalangalla. Väri kertoo mitä pussi sisältää ja pakastimen ovessa (sisäpuolella) on teipattuna ruokalista jota seurataan. Nyt sattuu olemaan vähän köyhä lista kun kaupassa ei ollut hirveä, peuraa eikä lammasta. :( Hevonen listalla on! Tarjosin eilen Annille hevosta suikaleena ja kappas, se meni osakseen jopa kitusiin! Syy oli kun olikin siis aiemmin lihan muodossa, neiti kun ei jauhettua kelpuuta.

2 kommenttia:

  1. Naminami! Minunkin pitäisi ostaa enemmän raakaa lihaa, kun Ransullani on herkkä masu, mutta se on aika oikukas sen suhteen mitä milloinkin suostuu syömään :-S Kunnon lihan pitäisi olla hyvä mahalle, kai, ilman mitään lisäaineita. Munuaiset se oksentaa vaikka tykkääkin joskus kokeeksi syödä. Tuoreet myyräpaistit tuntuvat pitävän mahan parhaassa kuosissa. Hmm. karvoineen päivineen. Kyllä kissojen mahat ovat sitten ihmeellisiä.

    VastaaPoista
  2. Paras ravintohan se luonnosta itse metsästetty on! Anna vedellä niin paljon kun masu vetää. :D (Muista toki madottaa välillä.) Sisäkissat ei valitettavasti pihalle pääse eväitä etsimään. :(

    Possun sydän on semmoinen mikä maistunee varmaa suurimmalle osalle kissoista, kanasuikale on myös hyvä, näiden jälkeen voikin sitten laajentaa ruokavaliota riippuen siitä mitä on saatavilla, mistä pitää ja mitä vatsa kestää.

    Liha on siitä hyvä ettei siinä ole mitään ylimääräisiä aineita, ei viljaa, sokereita, väri- tai lisäaineita. Toki jos syöttää kissalle pelkkää lihaa pitää myös tutustua asiaan huolella ettei tule vitamiini ym puutoksia. Siksi meillä mennään puolibarffilla eli raksua ja lihaa. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.