Toinen kissakuvahaasten heti perään, aiheena minun ehdottama "ensimmäinen päivä/kuva". En tiedä mikä oli ensimmäinen kuva, mutta tämä oli nimellä "kissa" joten eiköhän tämä aika ensimmäisiä ole.
Anni oli heti kopasta päästyään kun kotonaan. Nuuhki ympäriinsä ja heittäyty lattialle leikkimään ja rapsutettavaksi. Hurmuri alusta asti. Vuosi oli siis 2006 ja elokuun loppu, kun huomasin suloisen viirunenän Boondocksin sivuilla. Olin jo jonkun aikaa etsinyt kilpparityttöä, mutta sitten menin ja rakastuin mustavalkoiseen (en ole koskaan suuremmin pitänyt mustavalkoisesta värityksestä kissoilla, enkä pidä vieläkään!). :D
Anni on osottautunut ihan täydelliseksi kissaksi minulle, kertaakaan en ole katunut Annin ottoa vaikka joskus toki hermot menee tai pohtii olisiko elämä kuitenkin helpompaa ilman kissaa. Vaan kun miettii miten paljon iloa Anni on elämääni tuonut ei voi olla kun kiitollinen miten arpaonni suosi kun tuon kisun valitsin pelkän kuvan perusteella. Kissoilla on niin monia luonteenpiirteitä joista en pidä mm. tuhoaminen, yltiösosiaalisuus, jatkuva maukuminen, vaativuus, protestoiminen ja yliriehuminen (verhot alas ja sitä rataa). Anni ei omaa yhtään näistä. Anni on toki sosiaalinen, mutta viihtyy myös itsekseen eikä seuraa perässä, pääasiallisesti se kiltti ja jollain tapaa Annista paistaa kiitollisuus, ihan kun se ymmärtäisi olla kiltti ja tyytyväinen elämään, koska pelastin sen... eihän kissa semmoista ymmärrä, mutta...
Anni oli heti kopasta päästyään kun kotonaan. Nuuhki ympäriinsä ja heittäyty lattialle leikkimään ja rapsutettavaksi. Hurmuri alusta asti. Vuosi oli siis 2006 ja elokuun loppu, kun huomasin suloisen viirunenän Boondocksin sivuilla. Olin jo jonkun aikaa etsinyt kilpparityttöä, mutta sitten menin ja rakastuin mustavalkoiseen (en ole koskaan suuremmin pitänyt mustavalkoisesta värityksestä kissoilla, enkä pidä vieläkään!). :D
Anni on osottautunut ihan täydelliseksi kissaksi minulle, kertaakaan en ole katunut Annin ottoa vaikka joskus toki hermot menee tai pohtii olisiko elämä kuitenkin helpompaa ilman kissaa. Vaan kun miettii miten paljon iloa Anni on elämääni tuonut ei voi olla kun kiitollinen miten arpaonni suosi kun tuon kisun valitsin pelkän kuvan perusteella. Kissoilla on niin monia luonteenpiirteitä joista en pidä mm. tuhoaminen, yltiösosiaalisuus, jatkuva maukuminen, vaativuus, protestoiminen ja yliriehuminen (verhot alas ja sitä rataa). Anni ei omaa yhtään näistä. Anni on toki sosiaalinen, mutta viihtyy myös itsekseen eikä seuraa perässä, pääasiallisesti se kiltti ja jollain tapaa Annista paistaa kiitollisuus, ihan kun se ymmärtäisi olla kiltti ja tyytyväinen elämään, koska pelastin sen... eihän kissa semmoista ymmärrä, mutta...
Kappas, kuvasitkin juuri meidän Suvin tuolla listallasi... Mies tänään juuri totesi, että tuohon sun kissaan on kyllä tiivistynyt kaikki kissakunnan huonot puolet :P
VastaaPoistaHeh. Mulle ihan kauhu olisi kissa joka tiputtaisi kaikki tavarat alkaen kynttiläkipoista, repisi tapetit, huonekalut, kukat ja tonkisi kukkamullat, roikkuisi verhoissa, seuraisi perässä kiljuen joka paikkaan, vaatisi jatkuvaa huomiota, pissisi nurkkiin ja hyppisi pöydillä. Olen jotenkin kasvanut siihen, että kissa on kuitenkin "vain" lemmikkieläin ja silläkin on säännöt eikä kaikkea suvaita. Etenkin noista pöydillä pomppimisista ja tavaroiden tiputteluista/verhoista/kukista olen tosi tarkka, en suvaitse kissalta semmoista ollenkaan. Jonkun mielestä olen tosi natsi, mutta empä näe miten kissa muka kärsisi jo sillä on säännöt. :D
VastaaPoistaJokainen toki tekee kuten tahtoo, ymmärrän vallan mainiosti jos joku antaa kissa kävellä pöydällä, nukkua vieressä ja roikkua verhoissa, se on jokaisen oma valinta ja oma koti. Eri ihmisiä ärsyttää eri asiat. Toisten mielestä paras kissa on juuri se superseurallinen joka seuraa suihkuunkin. :)
Itsekään en alunperin miettinyt tämän väristä... mutta sitten ilmoitustaululta katsoi pieni mustavalkoinen pörrökasa ja asia oli osaltani loppuun käsitelty :D
VastaaPoistaSe on jännä se... Mua ei koskaan mustavalkoset tai perusharmaaraidalliset ole erityisemmin viehättänyt värinä. Etsinkin valkokilpparia, mutta sitten sattu viiru, ei vaan voinut mitään. Seuraava kisu saa kyllä luvan olla se kilppari! Se on kuitenkin se perusharmaaraita. ;D
VastaaPoistaKissat....
Pieni valkokuvioinen harmaaraita vie kyllä kenen tahansa sydämen, sen voin luvata... Samoin hupsun hassu valkokirjokilppari ;D Kyllä kissanpennuilla on keinonsa olivat ne sitten mitä väriä tai kuviota hyvänsä.
VastaaPoistaMulla on yllättävän hyvä vastustuskyky kissanpennun hurmiolle. :D Olen noiden eläinsuojeluhommien tiimoilta antanut pois jos jonkunmoista kisua eikä hirveän tiukkaa ole tehnyt kun parin kohdalla joissa luonne oli se mihin rakastuin. :) Mutta kyllä sen aina tietää kun se oikea osuu kohdalle, eikä siinä loppujen lopuksi värillä ole väliä. :)
VastaaPoistaKävin kesällä yhdessä navetassa ja emäntä sanoi napatyräisestä kissanpennusta, että se on uusiutuva luonnonvara ja ymmärsin, mitä sille tapahtuu. Tyttö sai repiä minut pois, etten ottanut sitä itselleni ja vienyt lääkäriin. Se oli kamalaa.
VastaaPoistaKuulin myöhemmin, että emo oli piilottanut pennut ja nyt en tiedä, mitä niille kuuluu.
Mutta - sinulla on kaunis kisu : )
Luultavasti pentu kuoli, joko ihmisen auttamalla tai sitten luonnon. :(
VastaaPoistaKiitos. :)
Aivan ihanan kissan olet saanut! <3
VastaaPoistaEli hei vaan hei, kävin tutustumassa blogeihisi :) Mähän olen nyt 5 vuotta haaveillut siitä kilpparikissasta ja silti on aina jotain muuta löytynyt xD Niin kuin tää meidän nuorimmainenkin - toiveina, että ei mustavalkoista eikä ainakaan tyttöä... Noh, niin ne on ennenkin kissat valinneet ihmisensä eikä toisin päin :)
Minäkin lisäsin teidän tänään suosikkeihin. :D
VastaaPoistaNiin se menee, ihminen voi toivoa mitä vain, mutta kun joku kissa päättää ihmisen hurmata niin siinä ei väriä, ikää tai sukupuolta kysellä. ;D