sunnuntai, tammikuuta 2


Annin joulu alkoi lahjojen paketoinnilla. Tara-koiran possunkorvat oli maukkaita.


Jouluksi matkattiin etelään tai ainakin lähes, reilu 30 kilometriä vajaa Suomen eteläisin piste. Siellä tonttuiltiin aatto työhuoneen rauhassa pulinalta, tohinalta ja ihmisiltä, liika on liikaa vaikka ihmiset rapsuttavatkin. :)


Tarankin kanssa mahduttiin jopa kerran samaan kuvaan. Tassut pysyi alhaalla koko vierailun ajan, mutta häntä oli oravana muutaman kerran. Pahoittelut vielä isännälle joka valvoi yhden yön kun neitillä oli tylsää yksin (Taran kanssa). Emme toista sitä virhettä, tästä lähin Anni saa kylässä nukkua äipän jaloissa, vaikka äippä sitten heräisikin joka kerta kylkeä kääntäessä. ;) Vaan isännän kissa-allergian Anni taisi parantaa! Aivastelu loppui kuulma heti kun kissa tuli taloon! Liekö palasi kun lähdimme?


"Koukattiin" vielä Mikkelin kautta ja tultiin viikkoa myöhemmin kotiin. Mitä tekee kissa kun pääsee kotiin? Käy ruokakupilla ja painuu takaisin kuljetuskoppaan unille. *pudistelee päätään*

2 kommenttia:

  1. Joustava reissukissa! Ihan hyvin näyttää joulu menneen tassukavereidenkin kanssa, ja jopa allergian parannus! Huimaa!

    VastaaPoista
  2. Anni on yllättävän rauhallinen matkaaja ja uudet paikatkaan ei jännitä pahasti. Jopa useamman tunnin automatka etelästä itään sujui hiljaisuudessa! Heitin kyllä lakanan kopan päälle josko siitä olisi ollut apua, toisinaan kun Anni vähän laulelee autossa. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.