sunnuntaina, tammikuuta 18

Se on sitten viime vuoden joulukorttien aika. Osa kuvista on eri näkösiä, koska joku unohti kuvata kaikki. Joukosta puuttuu myös pikkusiskoni kortti, sillä tapasin äitin, pikkusiskon ja isosiskon ennen joulula ja annoin kortit kätöseen.

Tänä vuonna teemana oli kiiltokuvaenkelit ja koska kaikki enkelit oli valkoisia, päätin tehdä myös korttipohjista valkoisia, välipaperit ja koristeet sitten vaihteli. Postituksen suhteen tein ennätyksen, 52 tuntia myöhässä, tosin ajallaan saajilla. Punaisen kuoren palautuspäivähän oli perjantai, joten järkeilin ettei laatikoita tyhjennetä ennen maanantaita. Lähilaatikko vaikutti kuitenkin sunnuntai yönä tyhjennetyltä, joten kävelin syrjäisemmälle laatikolla. Liekö karmaa, kun pienimmän siskon synttärikortti matkasi sitten tammikuun alussa Mikkeliin viikon...

äiti

isosisko

Annette

Anniina

Arpiaiset

Heli
Enkelit loppui kesken ja halusin Helille muutenkin kissakortin, kun hän on minun kissavahtini ja minä hänen. Tuunasin vähän mummo-korttia lisäämällä tonttulakin ja joulupallot.

Irene

Jaana

porukat

Satu

Susseli

Tarja

Tarja+Ossi

Tiia

Tintti

työpaikalle

Edellisten vuosien kortit löytyy korttuhulluus-lapun alta, tai no, sieltä löytyy kaikki kortit. Laitan tähän näiden perään myös nyt ne kortit jotka on jäänyt julkaisematta, ettei tarvitse useita postauksia tehdä. :)

siskonpojan 3v
Kaivurit, dumpperit, traktorit ym. koneet on nyt se juttu siskonpojalle, kakkukin oli dumpperi. Siitä olisi varmaan ollut kuvakin jossain...
pienimmän siskon 18v
Kyllä, kynttilöitä on kortissa 18. :D Avattuna kortissa roikkui vielä onnittelut, ks alla.



4 kommenttia:

  1. Hienoja kortteja aina (kademieli, miten toiset osaa ja viitsii!), mutta tuo 18-vuotiskortti on kyllä ai-van ihana! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, selailemalla muiden kortteja ja tekemällä sitä on oppinut. Etenkin noissa joulukorteissa helpottaa, kun saa pari ekaa tehtyä, alkaa ideat kukkia ja kun sommitellessa huomaa ettei tämä idea toimi tähän, siitä ottaa sitten mallin seuraavaan. Usein taustapaperi ja koristeet myös inspiroi. On siellä hutejakin, tuossakin joukossa. :D

    Tuo 18v kortti onkin sitten ainoa jonka idea on melkeinpä suoraa kopioitu netistä. Toooosin siinäkin on tietty värit ja semmoset omia sekä ideoita yhdistelty. Vaan totuus on, että google on hyvä kaveri, kun pitää äkkiä keksiä jotain. :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kortteja! Ja vitsit miten huikea tuo kaivurikortti, aivan mahtava! :D

    Meidän yksilö oli hieman postissa vioittunut... Onneksi itse kortti ei paljoakaan, mutta kuori oli noiden "kellojen" kohdalla riekaleina, kuin kissa (heh heh, en epäile Annia ;D) olisi kynsiään näyttänyt.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Kaivurinkin kohdalla piti googlaa, kun en tiennyt oikein miltä nuo vekottimet edes näyttää. :D Tuossa on yhdistelty kyllä traktoria ja kaivuria ja ties mitä. :D

    Oivoi! Nuo kulkuset ym törröttävät koristeet on vähän semmosia, saa jännittää kestääkö postitusta. Ymmärtääkseni tähän mennessä ainakin kaikki on mennyt perille, en sitten tosiaan tiedä missä kunnossa. :D Ite tykkään noista vaan niin paljon, ovat jotenkin kivan erikoisia ja jouluisia.
    Ja Anni on pidetty tiukasti erossa korteista, kamat oli levitettynä toiseen huoneeseen monta päivää, mutta Anni pääsi paikalle vain mun valvovan silmän alla. :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.