perjantaina, toukokuuta 25

Tervetuloa uuteen Anni Pitkätassu blogiin.
Kaikista pohdinnoista huolimatta tai juuri niiden takia päädyin lopulta tekemään pesäeron Annin ja omien huolieni suhteen. Suurin vaikuttaja lienee se, että huomasin etten enää kirjoita oikeita asioita. Postaukset täyttyy Annista ja liipalaapasta, oikeat tunteet ja tapahtumat jäävät kirjoittamatta. Suoraan sanoen hävettää se millaiseksi Gloomy Sunday oli tullut. Ne jotka ovat lukeneet minua vuosia varmasti huomasivat myös muutoksen. Koska olen blogin aloittanut purkaakseni tunteita päiväkirjamalliin niin palataan siihen. Toisaalta en siihen kykene jos lukijakunta on mikä on (en ala ketään erittelemään joten älä kuvittele minun tarkoittavan sinua). Kovalta tämä tuntuu kun olen niin kiintynyt Gloomyyn, etenkin nimeen joka on niin osuva. En myöskään haluaisi menettää oikeita lukijoita, toisaalta haluan päästä muutamistan eroon. Mutta elämä tai edes blogimaailma ei aina ole kivaa. Eikä muutokset ehkä ole aina niin pahasta?

Näin. Tehty mikä tehty. Tämä blogi/blogipaikka jatkaa siis Anni Pitkätassuna joka sisältää pitkälti Anni juttuja, mutta myös sean löpinöitä tavallisista asioista joita sattuu ja putkahtelee mieleen. Toinen blogi on aloittanut jo jonkun aikaa sitten siitä mihin Gloomy Sundayn olisi pitänyt loppua. Gloomyn vanhat sivut pysyvät kuitenkin pystyssä joten sinne voi aina palata katselemaan vanhoja. Uuden blogin urlia voi kysellä sähköpostilla (sumuinensunnuntai@luukku.com tai anni.pitkatassu@luukku.com) ja ehkä sen annankin. Mutta jos urlia ei tule älä loukkaannu, en ehkä vain tunnista sinua. Blogi on myös listalla joten sieltäkin voi kaivaa. :P

Kuvista sen verran, että ylemmässä Anni auttaa äitiä ompelemaan ja alemmassa pienoinen pulma kun Anni viskasi hiiren parvekkeelle. :D

11 kommenttia:

  1. Hetken aikaa olin aika ihmeissäni, mutta pikaisesti ajatukseen totuin. Tosi kaunis blogipaikka Annilla. Päivitin linkit haasteeseen ja tyttöjen blogiin.

    Ja haasteesta vielä sen verran, että tietolisää tuskaa. Muutin nimen viralliseen oikeaan muotoon. Ainakin yksi banneri on korjattu oikeaan tekstiasuun.

    VastaaPoista
  2. Varmasti hieman hämmästyy tullakin Annin blogiin Gloomyn sijaan. Halusin kuitenkin tehdä vaihdon helpoksi ja pitää blogipaikan samana. :)

    Heh. Kun virheen huomaa niin siitä ei kyllä pysty unohtamaan. :D
    Mutta eihän tuossa minunkaan käyttämässä haaste-napissa ole mitään vikaa sinänsä, eihän koko tekstiä voi samalla riville laittaa. :)

    VastaaPoista
  3. Eipä niin. Muistaakseni tähän erinomaiseen kirjoitusasuun päädyin senkin vuoksi, että kissakuvahaaste tuntui aivan uskomattoman pitkältä sanalta.

    Ja ajattelin pitää käytössä nuo kahdella rivillä olevat bannerit. Periaatteessa niistä puuttuu vain tavuviiva enkä sen puuttumisesta jaksa enää välittää.

    VastaaPoista
  4. Tää on nyt tosi hieno! Ei me Gloomya silti unohdeta [tyyppinä nääs]. Anni vaan on niin vilmaatinen ja ihqu. Mut toivottavasti jätskiarviot jatkuu....

    Onnea uudelle identiteetille!

    t. kestotilaajat Ainailona, Misse ja Nysse

    VastaaPoista
  5. Ling-Ling: Tavuviivan puuttuminen on niin pieni ja huomaamaton ettei tod. kannata sitä alkaa säätämään. :D
    Mullakin on ongelma yhdyssanojen kanssa, pitkien varsinkin. :)

    VastaaPoista
  6. ainailona: Anni on aika vilmaattinen, siksi kai koko blogi Annista on täyttynytkin. :D
    Jätskiarviot varmaan jatkuu jos keksin uusia jädejä. Tällä hetkellä meidän kaupasta ei löydy oikeastan mitään mitä en olisi maistanut! :D

    Rapsut kisuille! Huomenna Annin synttäribileet, tervetuloa. ;)

    VastaaPoista
  7. Jimin poppoollakin on nyt Annilinkki listassaan. :)

    VastaaPoista
  8. Kauheen huonoja kuvia.. osta parempi kamera!
    Ja et sinä ton Annin äiti voi olla. Et vaan voi. Yök.

    VastaaPoista
  9. Outi: Kiitos. :)

    Päivi K: Anna rahaa niin ostan. :P
    En minä Annin biologinen äiti olekkaan, Anni on adoptoitu.

    VastaaPoista
  10. Onko sulla minkälainen este toi rautalankahässäkkä? Siis estääkö se sen että voi parvekkeen ovi olla auki mutta ettei kissa pääse sinne karkailemaan omin nokkinensa? Meidän täytyis nimittäin kehitellä joku systeemi: Meille paistaa aurinko koko päivän, tuuletusluukut aukeaa huimat 3cm eikä parvekkeen ovea voi pitää auki, koska parveke ei ole lasitettu ja siinä on kaiteessa aukkoja joista voi päästä naapurin puolelle tai tipahtaa kadullekin...

    PS. Laitoin tämän blogin suosikkeihini Blogilistalla, tulet siis varmaan kuulemaan minusta vielä. =o) Ja minutkin löytää listalta jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  11. Joo, oven edessä on tommonen reilun metrin tms korkea verkko (joku raudoitusverkko tms). Oven pielissä on hakaset jonka varassa se on joten sen saa nostettua helposti myös pois.
    Verkon osto oli aikanaan aika...elämys. ;) Silloinen hoitokissa repi verkkoa aika paljon, mutta Anni istuu kiltisti oven edessä ja nuuhkutta.

    Itse parvekkeellakin on pieni pala verkkoa jotta ei tarvitse ihan sydän syrjällä olla kun kisu siellä vierailee (aina valvonnan alla).

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.