tiistaina, syyskuuta 11

Kotona jälleen. Tulin eilen tai Suomeen jo sunnuntaina, mutta jäin yöksi siskolle. Vaan olihan reissu! Perjantaina herättiin kolmelta yöllä, kone lähti kahdeksalta. Lontoossa oltiin paikallista aikaa puoli kymppi. Ensin hotellille, jossa pohdittin hetki kun ei saatu huonetta heti. Käytiin sitten Harrodsilla ja tultiin takaisin kun väsytti aivan hulluna. :D Loikoiltiin/torkuttiin hotellilla pari tuntia, otettiin kylmät suihkut ja säädettiin suunnitelmat ihan uusiksi. Shoppaamisen sijaan käytiin katselemassa Westminster Abbey, parlamenttitalo ja Big Ben, kaikki minulle tuttuja. Sen jälkeen sillan toiselle puolelle London Eyehin, joka oli minulle uusi. En ole koskaan edes käynyt lähellä vaan nähnyt pelkästään jossain kaukaisessa horisontissa. Pyörittiin Eyessä joskus klo 20 jälkeen joten oli jo hämärää. Pohdin aikasemmin ettei Lontoo loppujen lopuksi ole kovin erikoinen valosaan aikaan, aika harmaa. Iltavalaistus olikin komea vaikkei kaikkea toki nähnyt kun oli pimeä. Suosittelen käymään hämärään aikaan! London Eyen jälkeen eksyteltiin itsemme Tower Brigdelle, jäätiin pois London Bridge asemalla ja joutu muutaman tovin pohtimaan mihin suuntaan lähteä jotta löytyy ranta. :D Löyty se vihdoin ja sillan jälkeen painelimme metrolla hotelliin. Aivan poikki ja katki!

Lauantaina käytiin Buckinghamilla, käveltiin siitä Hard Rock Cafelle jossa sain äärimmäisen pahan yliannostuksen etelä-amerikalaisia vaihto-oppilaita (oletan näin). Semmonen 50 hengen ryhmä kerralla paikalla, eivät toki päässeet liikkeeseen kerralla... Hermot kiristy aikalailla niihin teineihin sekä etten meinannut löytää sopivaa paitaa. Löysin jo kertaalleen ihan kivan ja sopivan kokosen, mutta lähdin katsomaan jotain ja jätin paidan siihen pöydälle jolloin joku ilmeisesti nappasi sen ja se oli tietenkin ainoa sitä kokoa. Ostin sitten toisen paidan, mutta ei se ollut yhtä kiva. :( Sisko sai aivan sairaan ihanan hupparin. :)
Cafelta suuntasimme Leicesterille jossa söimme (sisko tykästyi Burger Kingiin, kiitos minun, siellä kyllä on hyvät ruuat). Suoraa tietä Piccadillylle päin, matkalla muutamassa kaupassa. Minä kävin iki-ihanassa teekaupassa. Itse jäin Piccadillylle istumaan (jalkoja särki aivan hulluna) ja sisko palasi ostelemaan vielä vähän. Tarkotus oli myös mennä shoppaamaan Oxfordille, mutta kello oli jo puoli kahdeksan eikä keretty! Käytiin tosin Hamleysillä pettymässä ettei yksi maailman suurimmista lelukaupoista myynyt oikeastaan mitään Bratz-kamaa! Perhana, paikallisessa Prismassakin on varmaan enemmän kun siellä. Oli tarkoitus ostaa pikkusiskon Bratzeille vaate- tai kenkäpaketteja, mutta ei siellä ollut. *mur*

Sunnuntaina tultiin siis kotiin. Huh mikä reissu. Jatkuva kiire ja väsymys, ajantaju meni aivan sekasin enkä oikeastaan edes tajua käyneeni koko kaupungissa. Toisaalta Lontoo tuntui niin kotoisalla ja tavalliselle etten oikein osannut edes odottaa sellaista "mä olen Lontoossa, mä olen Lontoossa!"-fiilistä. Harmittaa kun aikaa oli aivan liian vähän. Hotelli oli onneksi aivan loistava, paikka täydellinen, henkilökunta jees ja huonekin mukava, semmonen mitä nyt Englannissa voi odottaa. Siellä klubilla ei käyty mihin saatiin liput (sisältyi voittoon), ei jaksettu enää. Loppujen lopuksi aika onnistunut reissu ottaen huomioon miten vähän aikaa oli. :)

Kuvassa ei ole kumpikaan meistä. :)

9 kommenttia:

  1. Kivaa oli lukea matkakuulumisia. Meillekin tuli yllättäen Lontoon matka kun isännälle tuli työmatka ja päätimme pidentää sitä viikonloppumatkaksi. Hirvittää jo miten ehditään nähdä kaikki suunnitellut kohteet. Olen saanut sinulta sea paljon hyviä vihjeitä matkaa varten, eli kiitos paljon! Rapsuta Annia puolestani:-) Jamuska

    VastaaPoista
  2. Sea, sinulle on haaste meidän blogissa! ;)

    VastaaPoista
  3. Jade ja Muska: Vitsi kun itsekin olisi voinut olla pidempään. Laskin tuossa aamulla, että jos joka kuukausi säästäisi 15e niin neljän vuoden päästä pääsisi uudelleen. :D
    Jos tarttee jotain vinkkejä tai neuvoja lisää niin laita ihmeessä sähköpostia/kommenttia! Autan kyllä mielelläni. :)

    VastaaPoista
  4. Homelo: Olen tuon joskus tehnytkin tai itseasiassa varmaan kahdestikin, mutta ehkä mä jossain vaiheessa vastaan haasteeseen. :D

    VastaaPoista
  5. Kiva juttu, että reissu oli onnistunut joskin kiireinen :)

    Mulla oli ensimmäisellä matkalla, massaturistireissulla Rodokselle vain intopiukea olo siitä faktasta, että saatoin katsella Turkin rannikkoa. Maantiede friikki pahimmillaan...

    Anni taisi olla kovasti ilostunut kun äiskä palasi kotiin.

    VastaaPoista
  6. Kyllä mäkin aikasemmilla kerroilla olen kokenut semmonen "voi vitsi mä olen täällä!"-fiiliksiä. Tällä kertaa sitä ei kuulunut millään, tosin tämä on neljäs kerta eli.. :D

    VastaaPoista
  7. Mukava kuulla, että matka sujui hyvin. :)
    Anni varmaan kurnasi ja kiehnäsi kun emäntä tuli kotiin. Meillä ainekin ensimmäisenä ollaan sitten tuliaisia vailla ja pengotaan kaikki kassit. :D

    VastaaPoista
  8. Sea, laitoin sulle Lontoo-aihiesta sähköpostia sumuinen sunnuntai -meiliboksiin.

    VastaaPoista
  9. Perdita: Anni on ollut kintuissa paluusta asti. Äipällä alkaa palaa hermot kun sisälle ei pääse kun toinen pyörii ja pyörii.... :D

    Jade ja Musta: Ok, lukasen jossain vaiheessa iltaa. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.