lauantaina, syyskuuta 1

Mä olen ihan unohtanut! 28.8 tuli täyteen vuosi siitä kun Anni tuli taloon. Päivääkään en ole katunut, minuutin tai pari ehkä aina välillä, mutta... ;)

Viereinen kuva oli se mihin ihastuin. Tuo oli esillä Boondock'sin sivuilla ja tuo höpsö viiru nenässä vei jalat alta. Ei tainnut montaa minuuttia mennä kun pistin jo sähköpostia kissasta ja myöhemmin muistaakseni vielä soitinkin. :D

10 kommenttia:

  1. Onnittelut vuosipäivästä. Hassua sinänsä, sillä kuvittelin että Anni on ollut sulla jo kauemmin.

    Minkä ikäinen neiti on suunnilleen?

    VastaaPoista
  2. Anni on aika tuore tapaus, loppujen lopuksi. Tuntuu itsestäkin kun tuo heiluhäntä olisi ollut jo pari vuotta. Vaikka toisinaan pohdinkin eri skenaarioita "mitä jos Anni olisikin jäänyt yksin ulos eikä kukaan olisi löytänyt". Siitä eilenkin tuon muistin. Syksyn pimeä ja kylmä kun tuntui eilen ilmassa.

    Joku 2-3v. Eläinlääkärillä synttäreiksi laitettiin 25.5.2005. Kissat yleensä syntyy keväällä joten siitä vähän ajattelin. Voisin myös arvella, että Anni on hylätty kun ensimmäinen kiima on tullut (sen mitä minä niitä viime syksynä kuuntelin vakuutuin vain tuosta päätelmästä). Näin ollen Anni on varmaan hylätty noin 1v ja otettu talteen muutamaa kuukautta myöhemmin, joka sopisi siihen, että se on tullut Boondocksiin heinä-elokuussa. :)

    VastaaPoista
  3. Aina yhtä mukavaa lukea, kun koditon on saanut hyvän kodin!! Anni on nätti. Tuntuu kauhealta ajatella kuinka moni kissa vaeltelee tuolla ulkona viilenevässä syksyssä ilman kotia. Ja löytöeläinkodit täyttyvät kodittomista - onnekkaimmat kissat pääsevät sinne. Mitä ihmettä ihmisten päässä pyörii, kun lemmikkieläin hylätään jonnekin.

    VastaaPoista
  4. Anni on sitten hyvin samanikäinen kuin Lea, joka syntyi maaliskuun lopulla 2005.

    ps. sain viimein lisättyä itselle myös blogger-tilin. Kummasti tuntuu helpottavan kommentointia...

    Miksiköhän aikaisemmin ei ole nähnyt vaivaa?

    VastaaPoista
  5. Sirpa ja Kollo: Minunkin sydämessä tuntuu lämpö aina kun luen jonkun kissan olleen löytökissa tai kuulee jonkun ottaneen löytökissan. :)

    Joskus tosiaan mietin miten ihmeessä Annikin on voitu hylätä! Niin kaunis, kiltti, sosiaalinen ja hurmaava kissa. Onko tosiaan kiimahuudot käyneet hermoille? Mutta miksi kissaa ei ole leikattu? Tai kaivattu takaisin? Toisaalta, minun onneni, että Anni kodittomaksi päätyi. ;) Ja ei! En tarkoita, että yhtään kissaa saisi hylätä kun ne kuitenkin muka löytää hyvän kodin!

    VastaaPoista
  6. Ling-Ling: Heheh. Bloggerilaisena on tosiaan se helppous, ettei tarvitse joka kerta tietoja kirjoitella ja sisään kirjautuneenakin pysyy aika tovin. :)

    VastaaPoista
  7. Tuota samaa pohdin silloin omankin kissani kohdalla, että kuka ja miksi oli päästänyt/hukannut seurallisen kissan omille teilleen tai sitten se oli lykätty pois kotoaan. Se oli löytynyt lähiöstä harhailemasta ja päässyt eläinsuojelukeskukseen.

    Ja kun mouruilemisesta, merkkailusta ja levottomuudesta pääsee helposti ja suht edullisesti eroon leikkauttamalla eläimen.

    VastaaPoista
  8. Jotkut ihmiset ovat kerrassaan kummallisia.

    Kummallisin tapaus lienee oli kun kissojen katastrofiyhdistyksen ensikotina (jossa kissat asui ennen kun löysivät uuden kodin) ja olin lehdessä erään kissan kanssa jota kukaan ei ollut kaivannut moneen viikkoon. Tässä se mitä tapahtui sen jälkeen (en jaksa kirjottaa koko juttua uudelleen). Kissa päätyi lopulta takaisin omistajalleen. Vuosi pari myöhemmin näin onnekseni kissan Boondock'sin sivuilla kotia etsivien joukossa. Luojan kiitos tällä kertaa kissa päätyi uuteen ja mukavaan kotiin.

    VastaaPoista
  9. Onnea! Sittenhän Anni on ollut yhtä kauan sinulla kuin Sirius meillä. :)
    Kyllä Anni on vaan niin kaunis!

    VastaaPoista
  10. Perdita: No niinpä! Itse jotenkin aika kuvittelen teidän kisukatraan olleen yhdessä kauemmin. Mutta se johtuu ehkä siitä, että aloin lukemaan teidän blogia vasta tänä vuonna. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.