sunnuntaina, joulukuuta 20


Anni alkoi eilen jahdata häntäänsä ihan tosissaan, parin tunnin välein. Muutaman kerran olen kuullut murahdus-ulahduksen jonka jälkeen Anni on nuollut ja purrut häntäänsä vimmatusti, yleensä hännän päätä. Jokin siis vaivaa kovasti hännässä. Se heiluu normaalia enemmän eikä tunnu jättävän Annia rauhaa. Hännällä todellakin tuntuu olevan oma elämä ja tällä hetkellä Anni ei yhtään tykkää siitä.

Yritin häntää tutkiakin, mutta mitään ei näkynyt eikä tuntunut, eikä kissa reagoinut paineluun tms. Paitsi mitä nyt otti nokkiinsa kun häntään ylipäätään kosketaan. Äsken sitten kävimme häntäpesulla jos kiusaaja on vaikka kutina, shamppoo on öljyistä joten ajattelin josko se auttaisi. Nyt Annilla on luiruhäntä ja odottelemme miten asiat etenee.

Kellään ideoita mikä häntää vaivaa?

4 kommenttia:

  1. Meillä on bodistiikka ylipäätään saanut eritysihuomiota silloin kun pepussa on jotain vialla. Jahtaako Anni vain häntää vai pyrkiikö pesemään myös lapoja ja muualta?

    VastaaPoista
  2. Vaan häntää ja erityisesti ihan sen päätä.

    VastaaPoista
  3. Voi Anni raukkaa. Näyttää ihan rotalta tuon luiruhäntänsä kanssa. ;) Rauhallista Joulun jatkoa Teille (ilman hännänhäirintää)! :)

    VastaaPoista
  4. Maalla häntä ei tainnut häiritä kertaakaan. En tiedä helpottiko vai oliko siellä vain niin paljon muuta ajateltavaa. Seuraillaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.