sunnuntaina, tammikuuta 1

Tässä tämän vuoden joulukortit. Tarkoitus oli tehdä kortit ilman leimakuvia ja kun näin Tiimarin alessa nuo pakettikortit lähti ajatus lentoon. Vähän toki olivat haasteellisia ettei nyt joka kortissa menisi liian pakettikortiksi, mutta yllättävän helppo oli näitä ideoida. Aikaahan näihin taas meni monta iltaa, mutta eipä sen väliä, kivaa puuhaa kun on. Olisipa vaan se oma työhuone johon levitellä ja jonka oven voisi sulkea yöksi ettei kissa menisi tekemään omia kortteja. :P

Korttien alle on taas listattu mikä meni kellekin, ei teidän tarvitse niistä välittää, ne on muistutuksia itselle kun seuraavina vuosina teen kortteja. Yksi vuosi nimittään käytin samaa ideaa kun edellisenä ja pistin lahoaivo vielä samalle ihmiselle ko kortin!

äiti

isosisko
Yleensä haluan laittaa siskolle jonkun teknisesti vaativan kun hänkin tekee kortteja. Vaan tietysti pikkusisko ihastui tähän helpoimpaan tapaukseen ja tahtoi, että laitamme sen! Noh, näkee tuo isosisko onneksi täältä millaisia muita tuli tehtyä. ;)

Anni ja Huugo
Tarkoitus oli lähettää heillekin itsetehty kortti, mutta olivat pirulaiset muuttaneet kertomatta uutta osoitettaan. :D Laitoin tämän sen jälkeen kun sain heiltä joulukortin jossa uusi osoite oli. :)

Anniina (serkku)

Irene (täti)
Mistähän isosisko on tuon taustapaperin aikanaan ostanut, lahjoi minulle jo vuosia sitten pari palaa. Tuossa pakettikortissa on nimittään tasan sama kuva! Toisessakin pakettikortissa ja taustapaperissa oli sama printti, sitä ei kyllä tullut käytettyä.

Jaana (+mies ja kisut)

porukat

Sanna (+perhe)

Satu (täti)

Susseli (serkku)

Suvikki (+mies+kisut)

Tarja (täti)

Tiia (+perhe)

Tintti (täti)

Link
Miten mulla on semmonen muistikuva, että nuo pitsipalat on Lissulta. ;)


Bonuksena vielä ihana poro! Tämä oli Annin lähettämässä kuoressa jossa siis oli kortti minulle+Annille. :) Leikkasin sen jopa talteen, ehkä keksin sille jatkokäyttöä. Mistä Anni olet tämän ostanut?

8 kommenttia:

  1. Hienoja ovat taas! Ja hieno oli se meidänkin saama, kyllä tämä isosisko osaa arvostaa vaikkei olekaan teknisesti kauhean vaativa :) Eipä ollu kovin teknisesti vaativia nuo ovatkaan tänä vuonna :D

    Ostin joskus kauan sitten sen paperin Tiimarista, että ei ihme jos oman samanlainen :) Täällä on muuten tulossa jossakin vaiheessa työhuoneen uudistus joka tarkoittaa, et luovun isosta osasta askartelutavaroitani, sieltä saattaa sullekin jotain löytyä vaikka meinaankin paljon myydä :) Ei mulla taida enää olla aikaa tuolle harrastukselle niin paljoa et kannattaisi hylly tolkulla tavaraa varastoida.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ei mullakaan mitään erityisiä kikkailuja ollut, aika peruskauraahan noissa oli käytetty. Lähinnä ideointi ja yhdistely oli se haastava, miten saada pakettikortit näyttämään muulta kun pakettikortilta sekä "hyvää joulua" toivotusten kanssa oli ongelmia kun ei voinut oikein käyttää niitä reiällisiä "pakettikortin" näkösiä. :D Anniinan ja Tiian kortissa onnistuin yhdistämään, mutta tuntu, että tulee helposti liikaa roikkuvia. Onneksi löysin nuo ihanat sinetti-merkit! Tiimariinkin oli tullut tarrateksteissä muitakin kun hopeisia ja kultaisia.

    Oma suosikkini oli tuo Jaanan, sen olisin teille laittanut, mutta pikkusisko ei tykännyt tuosta joulupukista. :D Tiian kortti oli myös mieleeni, mutta te saitte sinisen viime vuonna.

    Oli aika hämmentävää kun huomasin paperin ja pakettikorttien printin mätsäävän. Arvelinkin, että ole Tiimarista ostanut nuo, mutta silti, vuosien jälkeen ja kuitenkin niin eri tuote.

    Mä otan vastaan ihan kaiken mitä irtoo, vaikka silppupaperitkin. ;) Tila tosin mullakin on aika rajallinen, mutta aina jonnekin tungen. Vaihdan vaikka pöytälaatikosta lipaston laatikkoon jos nämä laatikot ei enää riitä. ;)

    ps. Huomaatko yhdessä kortissa huijauksen? Vinkkinä, katso pohjaa. Tein siis ihan tahallani ja peittelinkin mielestäni aika hyvin. :)

    VastaaPoista
  3. Onks se huijaus tos Tintin kortissa, pohjapaperi koostuu kahdesta osasta ja sauma jää nauhan alle?
    Hyvin oot peittäny jos se on se ja tollanen huijaus on ihan sallittua :)

    Juu, en tosin tiedä milloin saan niin paljon aikaiseksi et vois kattoa mitkä askartelutavarat haluun säästää, riittää tätä tekemistä muutenkin, mut kyl se päivä viel tulee :) Tarjoon kyl sit sulle tavaroita, tosin en kaikkee et saan niistä vähän rahaakin :)

    VastaaPoista
  4. Joo, juurikin se! Aika hyvin peitetty eikö. :D Vähän mietin et ihmetteleekö joku miksi nauha on keskellä korttia, mutta sain naamioitua sen hyvin muulla sälällä. :D Olis mulla ollut tota paperia vielä, mutta arkin ala- ja yläreunassa oli niin sopivat suikaleet. :)

    Korttitavarat on kalliita joten ymmärrän todellakin jos myyt suurimman osa. Jotain ehkä voisin jopa ostaa itsekin sulta, mutta hirveästi ei ole varaa. Eniten kaipaan papereita, nauhoja ja koristeita (kukat, tähdet, timantit, nastat jne).

    VastaaPoista
  5. Kiitos meidän huomioimisesta ja kortista myös! (Ihan tuntuu hassulta, että ollaan jonkun blogitekstin sisällössä mukana!) Olis ehkä ollut jopa vähän noloa laittaa sulle osoitteenmuutoskortti... "Noo, joulukorttiahan tässä lähinnä odottelen.." :D :D Erittäin kauniita ovat tänä vuonna, I like! Ja oikeastaan sun innoittamana aloin itsekin väsäämään, vaikken ihan samalle tasolle ylläkkään. ;)

    Suuren osan korttivärkeistä ostin myös Tiimarista, mutta mielestäni nuo poro-tarrat oli heräte-ostos Itellan tiskillä asioidessani. Ne olikin tosi kauniita just punaisen ja joulunvihreän kanssa. :)

    VastaaPoista
  6. Olenhan mä teidän maininnut ennenkin kun viime vuonnakin laitoin kortin. :D Nääh, mitää noloa, miten mä muuten voin tietää mihin sen kortin laitan!

    Mäkin ostan paljon tarvikkeita Tiimarista, osa olen saanut isosiskolta ja ostanut jotain papereita huuto.netistäkin. Tänä vuonna Tiimarista oli loppu ruudullinen punainen nauha, mutta löysin ruman joulukoristeen Lidlistä jossa oli punaista ruutunauhaa, ostin sen ja heitin itse koristeen menemään, nauhat otin vain talteen. :D

    Vuosi vuodelta katos sitä tulee kunnianhimoisemmaksi. Minunkin ensimmäiset joulukortit oli tosi yksinkertaisia. Klikkaa näkyviin pelkkä label "korttihulluus" niin sieltä ne löytyy. Huomaa miten vuosien aikana on kehittynyt. :)

    VastaaPoista
  7. Harjoitushan tunnetusti tekee mestarin. ;) Katsellaan ensi jouluna taas! Mä taidan kuitenkin kerätä innokkuuteni vain jouluksi ja jätän ystävänpäivät, pääsiäiset ym. väliin. :) Vinkkejä käynkin sitten katsomassa sun korttihistoriasta. Nyt, hyvää loppiaista! Mulla on viikonloppuineen 4 päivää vapaata! \o/

    VastaaPoista
  8. En minäkään ole kun pari kertaa laittanut pääsiäisenä kortteja, nyt en enää pariin vuoteen. Ystävänpäiväksi en laita. Ihmisten nimi- ja syntymäpäivinä ole yrittänyt, mutta viime vuonna oli niin kiirus ettei oikein kerennyt montaa laittamaan. Ehkä tänä vuonna yritän korjata tilanteen...

    Mun 25 päivän joululoma alkaa olla lopuillaan, vajaa viikko vielä. En kyllä tajua mihin tämä on mennyt.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.