sunnuntaina, toukokuuta 13

 Eilen oli taas museoiden yö, pääsi kiertelemään Tampereen museoita kuudella eurolla, hintaan kuului myös matkustusoikeus museobusseissa.
 Vaikka olen useampana vuotena osallistunut en vieläkään ole käynyt kaikissa museoissa! Tänä vuonna sain plakkariin pari uutta. Taulu on Emil Aaltosen museosta jossa kävin ekaa kertaa. Alakerrassa oli kauniita tauluja (+huonekaluja ym.), joista tämä jostain syystä pysäytti. Yläkerrassa oli Aaltosen ja tehtaiden historiasta.
 Museobusseja oli tosiaan kaksin kappalein, sattumalta sain ne samaan kuvaankin! Bussit kiertävät eri museoiden välillä ja ovat kieltämättä aika tunnelmallisia. :)

 Tallinpihan ja Näsilinnan välillä kulki myös heppakyyti. Tätä en kokeillut, liekö olisi maksanut extraa?

 Tämän vauhtikuvan meinasin ensin tuhota kun kamerassa se näytti niin suttuiselle. Onneksi säästin sillä koneelle ladattuna se näyttikin ihanan vauhdikkaalle. Kyydistä puuttuu vain pari nuorta neitoa isoinen mekkoineen ja päivänvarjoineen!

 Laitanpa tähän samaan postaukseen mukaan myös yo-kutsuni. Kaikki saivat siis simppelin kortin jonka yläkulmassa on lakki, ruusu ja pari kiveä. Kaikki ruusut on samanlaisia, mutta lakkien taustapaperien väri vaihteli, tein kaksi aina samaa väriä, kivet on suurimmalla osalla punaiset, pariin laitoin lilat kun punaiset loppu kesken.

Kouluni on siis todellakin ohi ja kaikki kirjoitukset hoidettu, enää odotellaan lopullisia tuloksia.
Vähän oli hassu kutsuja tehdä, kun minusta ylioppilasjuhliin kun ei kutsuta ketään, sinnehän vain saavutaan. :D Koska olen kuitenkin tälläinen vähän vanhempi yo päädyin väkertämään muutamille sukulaisille kutsut. Vaikka en koulustani mitenkään hiljaa ole viime vuosina enää ollut (alussa ajattelin käyväni koulun salaa) niin kaikki ei ehkä ole perillä tulevasta juhlasta, siksi siis näinkin epätyypillinen ratkaisu. Osan vieraista kutsuin kyllä ihan suullisesti/Facebookissa, mutta he nyt olisivat muutenkin tulossa.

Jos joku lukija nyt kokee suurta vääryyttä ettei ole saanut kutsua yo-juhliini, niin kertokaa toki. Lupaan kutsua kaikki halukkaat! :D Juhlat kyllä pidetään isäni luona Mikkelissä, että kannattaa varautua matkaan maalle jos juhlimaan halajaa.

ps. Jos ei juhliin pääse, mutta haluaa avustaa matkakassan kokoamisessa niin tilinumerokin on jaossa. ;)

20 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon uudelle hatulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hattu itseasiassa odottaa Kekäleessä noutoa, mutta taikauskoisena en sitä nouda ennen kun lopulliset tulokset on tullut. :D Hattukuvia saatte varmaan kesäkuussa ihasteltavaksi. :)

    VastaaPoista
  3. Hitsi, tulisin itsekin, jos ei olisi niin vauhdikasta tämä meno ja olisi aiemmin varautunut asiaan. Täältä Rovaniemeltä, kun on hitusen matkaa ja Mikkeliin joutuu tekemään vielä mutkan junalla. :D

    VastaaPoista
  4. Hieman on tänään kiukkuinen tunnelma koko juhlista. Äidin suvusta näyttää lähes kaikki vastaavan kutsuun kieltävästi, jopa ne joiden eniten uskoin tulevan. Saas nähdä tuleeko sieltä ketään, aika hiljaiset bileet tulee jos ei tule, sillä äitin suvussa juuri sitä väkeä olisi, isän suku on pieni kun mikä.

    VastaaPoista
  5. No höh!
    Kuinka monta olet kutsunut ja kuinka moni on tulossa? Tulisin oikeasti kuokkimaan sinne, jos oltais oltu edes treella päin noihin aikoihin. :/

    VastaaPoista
  6. Kortilla kutsuttuja on 12, joista kuusi on ilmoittanut ettei tule, yksi ilmoittanut tulevansa. Kaikki kuusi on äidin sukulaisia.

    Juhlat ei ole Tampereella vaan Mikkelissä. :D

    VastaaPoista
  7. Niin mutta Mikkeliin pitää kulkea joko Pieksämäen tai Lahden kautta niin sama se on Tampereellakin käydä. :D

    VastaaPoista
  8. Heh, täällä ei tosiaan suuremmin juhlita. Perjantaina on lakitus, sinne perhe on tulossa, mutta lauantaina matkataankin sitten jo Mikkeliin väkräämään juhlia.

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea uurastuksen loppuun saattamisesta! (Nyt varmaan osaatkin tuoreempana yo:na kertoa, onko tuo yhdyssana vai ei ;))

    VastaaPoista
  10. Jaa loppuun saattaminen? Tää yo luottaa edelleen googlee, erikseen. :D Äikästä tosin pitäisi tulla E, että yhdyssanatkin kai on olevinaan hallussa. Nyt kun sanon tuon niin ne on tiputtanut mun arvosanan M:n lautakunnassa. :P

    VastaaPoista
  11. No miten kävi arvosanoille? ;)

    Onnea kovasti hienosta saavutuksesta! <3

    VastaaPoista
  12. En sentään ihan vielä ole sännännyt koululle, tänäänhän ne lopulliset kuulma tuli. Menee ehkä ensi viikkoon kun tänään ei kerkeä, huomenna on pyhä ja perjantaina koulun kanslia on kiinni. :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos!
    Menin kuitenkin katsomaan tulokset kun alustavilla pisteillä olin enkussa tasan E:n rajalla. P*rkeleet olivat kuitenkin tiputtaneet aineesta pari pistettä ja samalla tipuin M:n puolelle. Ei varmaan tarvitse edes kertoa paljonko kiukuttaa.

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon lakin johdosta! :) Harmi, että arvosanoissa tapahtui muutoksia huonompaan. On erittäin kiukuttavaa tipahtaa parilla pisteellä rajan alle. Nimim. "Pistettä vaille L" ;D

    Ainakin Savossa on perinne sellainen, ettei lakkiaisiin tarvitsisi ketään kutsua, vaan onnittelemaan on tervetullut kuka vaan. Etenkin nykyään monet kuitenkin ilmoittavat kemuista tutuilleen ja sukulaisilleen epämuodollisesti.

    VastaaPoista
  15. Kiitos! Ja todellakin tommonen "pistettä/kahta pistettä vajaa" ärsyttää ihan älyttömästi! Etenkin kun se jäi vajaaksi juuri siitä mihin oikein tähtäsi ja toivoi.

    Joo, minä olen Savosta kotoisin ja olen tosiaan lapsena oppinut ettei ylppäreihin kutsuta ihmisiä, he vain tulevat. Omissani on se vika, että olen 33v ja juurikaan kukaan ei tiedä lakkiaisistani. :) Sinänsä minusta sinne saa tulla kuka vain, koska se kuuluu asiaan. :D

    VastaaPoista
  16. Sulle on kysymyksiä mun blogissa :)

    VastaaPoista
  17. Pitääpä siis joku päivä postata. :D

    VastaaPoista
  18. Oikein kovasti paljon Onnea valkolakin johdosta!! :) Se on hieno saavutus ja kuitenkin noinkin hyvillä arvosanoilla! Nimim. Usko omiin kykyihin way higher, muttei kukaan ole koskaan arvosanoja kysynytkään... :D

    Ai ettei kutsuja?! Kyllä täällä lännessä ainakin kutsutaan! Omat kutsut olivat kylläkin hyvin vapaamuotoiset & omaan harrastukseen liittyen kuvitetut. :) Muuten on juhlista aika ankeat muistikuvat.. :/ Siispä - Nauti saavutuksestasi!! Ja muista ottaa paljon kuvia muistoksi! ;)

    VastaaPoista
  19. Nyt kysytään! Mitäs arvosanoja tuli? ;)

    Tämä on selkeästi joku itä-länsijuttu taas. Törmäsin jossain samaan juttuun eli lännessä ihmiset lähettävät kutsuja, mutta ei meillä idässä sellaista tehdä. Meillä tosiaan kaikki tulee kutsumatta, yo:t on vähän sellainen vapaa juhla, sinne saa tulla kuka vaan "kuokkimaan". :)

    Mä nakitin serkun ottamaan kuvia tai en tiedä ottaako itse juhlasta, mutta sitten ne "viralliset" kuvat ainakin, jotka on siis aika vapaamuotoset ulkoilmakuvat. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.