maanantaina, toukokuuta 27

 Oho, tälläinenkin jäänyt koneelle. Joulukuun lopulla esittelin komean mustelman jonka sain joululomalla. Mindy silloin näki mustelmassa kissan.
 Kun mustelma hieman haaleni, kissa ilmestyi myös keskelle. :)
Olen talven aikana sijaistanut monessa päiväkodissa, yhden kahvihuoneessa oli tälläinen söötti Arabian (teemapohjainen) muki. Miltähän vuodelta tämä on? Miten tämä on mennyt minulta ihan ohi? Olen jo vuosia kuitenkin keräillyt näitä kausimukeja. Kausimuki tämä kai on?

7 kommenttia:

  1. Ihana kisu Anni Pitkätassu! Meilläkin on kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Ja minä myös teen sijaisuuksia päiväkoteihin :)

    VastaaPoista
  2. Saila: Onneksi se on vain muisto enää! Komea ja kipehän se oli silloin kauan sitten, mutta tekevälle sattuu. :)

    Sesse: Meillä toistaiseksi yksi kisu, ehkä joskus vielä toinen, se vaatisi vain hieman järjestelyjä (isompi asunto, mahdollisesti auton tai vakkarihoitajan). Noita päikkysijaisuuksia olen tehnyt vasta muutaman kuukauden, lähinnä sellaisia lyhyitä yhdestä päivästä pariin viikkoon. Nyt olen ollut samassa paikassa kaksi kuukautta ja kesällä menen takaisin.

    VastaaPoista
  3. Mä olen päiväkodissa myös nykyään töissä, kiertävänä. Kannattaa sieltäkin tulla lyhyitä sijaisuuksia kyselemään, jos oot hommia vailla.

    VastaaPoista
  4. Töitä tällä hetkellä riittää, mutta sijainti voisi olla parempi. Jostain syystä olen jumittunut nimittään länsi-Tampereen päiväkoteihin ja sinnehän on kiitettävästi matkaa bussilla Hervannasta. :( (Nyt on lokakuun puoleen väliin pesti siellä eli ennen sitä ei muutosta ole tulossa.)

    VastaaPoista
  5. Mä olen Tampereen ulkopuolella, mutta sinne on silti helpompi kahdella bussilla kulkea kuin Tampereen toiselle laidalle.

    VastaaPoista
  6. Ei tuonne Lielahteen/Lentävänniemeen hankala ole kulkea, mutta aikaa se vie. Tuntuu, että koko päivä menee töissä käymiseen. Mutta pitää katsella tilannetta uudelleen tämän pätkän jälkeen, nyt siellä siis ainakin ole (oli pakko ottaa kun se tiesi töitä kesäksi, kesäpaikat kun oli kiven alla).

    Mietin jo keväällä noita lähikuntiakin kun kesäpaikkoja ei tuntunut olevan, mutta bussilla kulkeminen on vähän hintavaa ja muutenkin, paikasta toki riippuen, hieman hankalaa. Onneksi kuitenkin sain tutusta paikasta töitä. :)

    VastaaPoista