sunnuntaina, tammikuuta 12

 Pari kuvaa vielä maalta joululomalta, sain nämä pienimmältä siskolta kun hän nämä otti, koska a) minulla ei ollut puhelinta taskussa ulkona, b) puhelimella ei saa alinta kuvaa. :)
 Käytiin vähän ulkona pienimmän siskon kanssa ja sisälle mentäessä ajattelin huudella Anninkin sisälle syömään. Neitiä ei näkynyt eikä kuulunut. Anni tykkäsi lumettomasta joulusta, silloin ei tassuja palele ulkona! Kissa siis viihtyi koko loman ulkona, kuten kesäisin, aiempina talvina ulkoilu ei juuri ole kiinnostanut.

 Löytyi se neiti lopulta meidän vanhan talon ikkunalta. Miten tuolle ikkunalle sopiikin kissa noin hyvin! On kuin tehty kissaa varten, oikeaa maalaisromantiikkaa. :D
Eikä Annia edes saanut sisälle, sinne se jäi vanhaan taloon tutkimaan. Kauheasti houkuteltiin ja tuli Anni jopa parin huoneen päähän ovelle/tupaan, mutta ulos ei suostunut tulemaan. Kai tuolla sitten oli kivaa, ihan kun meistä lapsena.

  Tämän kuvan otti siis pienin sisko järkkärillään, minä kun linkkasin Facebookin Bored Pandan linkin pienimmälle siskolle ennen joulua. Linkki varsinaiseen sivuun ei toimi enää, tiedä sitten toimiiko vielä joskus, tässä vaihtoehtoinen linkki. Idea oli kuitenkin pitkällä valoitusajalla zoomata kauemmas.

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.