maanantaina, heinäkuuta 28


Edellisen postauksen laatikon mukana tuli Kickeroo. Olen välttänyt näiden isojen lelujen tilailua kun Anni ei syystä tai toisesta ymmärrä isoja leluja. Joskus Wubbankin ostin, mutta Anni taisi leikkiä sillä tasan kerran ja unohti sitten. Nyt otin Kickeroon kun sain sen ostettua pisteillä eli ilmaiseksi.


Yllättävän hyvin neiti innostui! Tuossahan ei tietääkseni ole sisällä kuin kissanminttua, mikä ei Anniin vaikuta mitenkään. Voisivat muuten suosia enemmän Valeriaanaan kissanmintun rinnalla (tunkea molempia), saataisi näihin harvinaisiin kissanminttuhäiriöisinkin vauhtia.


Nyt kun Kickeroo on ollut meillä muutaman viikon, on into vähän laskenut. Taidan kuitenkin toistaiseksi pitää sen meillä, enkä myydä/lahjoittaa eteenpäin, sillä sopivalla tuulella ollessa Anni kuitenkin yrittää rökittää sitä.


Kuvat on mitä on kun en omista järkkäriä. Onpahan ainakin vauhtia ja toimintaa. :D

4 kommenttia:

  1. Tuo on hyvä! Ja jostain syystä se siinä keskellä oleva nauha on ollut täällä erityisen kiinnostava, useamman kuin yhden mielestä.

    VastaaPoista
  2. Samalla lailla meni meillä. En oikein uskonut Mindyn erityisesti innostuvan, joskin oli kokeillut Milon kickeroota. Mutta sitten pisteillä tuli se oma, joka on joskus kiva potkuteltava, joskus ei. Mindykin on enemmän valeriaanan perään.

    VastaaPoista
  3. Meidänkin kissat antaa mieluiten kyytiä toisilleen, kuin Kickeroolle. Aika turha se on. Ja on siinä kissanminttua :) Ei tehoo meillä

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla ettei Anni ole ainoa aikuinen kissa joka ei (pahemmin) reagoi kissanminttuun. Itseäni ärsyttää suuresti kun kaikissa on aina vain sitä kissanminttua ja joka paikassa sitä tyrkyetään "ratkaisuksi" milloin mihinkin. *mur*

    Anni on kyllä myös jo vanha ja laiska, siksi ei ehkä jaksa kauheasti riehua. ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.