sunnuntaina, heinäkuuta 13


Muutamia tälläisiä bongattuja juttuja taas. Laitan nippuna niin tulee postattua muutakin eli enemmän kissajuttuja. ;) Aikanaan kierti se sitkeä huhu EU:n määrittelemistä kurkuista, kuinka kieroja ne sai olla ja sitä rataa. Nämä direktiivithän on monet sellaisia "tottele jos huvittaa" juttuja ja Suomessa ne otetaan kovin vakavasti eli totellaan aina. Paitsi ehkä meidän K-superissa, jossa kurkut saa olla juuri sellasia kun heitä huvittaa, "klommolla" tai vinksalla, antaa kaikkien kurkkujen kukkia vain.


Tampere-talon bussipysäkillä, myös yliopistolaiset käyttää sitä paljon, oli ainakin keväästä vielä tälläinen söötti tarra. En tiedä onko se enää kun ko alue on vähän remontissa ja bussilinjojen ja aikataulujen uudistuksen takia pysäkit on käyty läpi. Minua tuo ainakin lohdutti joidenkin luentojen jälkeen kun tuntui, että suurin osa jutuista meni ohi ja korkealta. Ei ole aina niin helppoa opiskella yliopistossa työläistaustalla.


Jotain se työläistausta sentään on opettanut, työn tekemisen, ihan kotonakin jo mukulana. Siksi tämä meidän rapussa oleva yli-innokkaan (mies!)isännöitsijän lappu on jotenkin hupaisa. Eikä ole edes eka lappu. Onhan se toki ehkä tarpeen opettaa joitakin juuri kotoa pois muuttaneita nuoria siivouksen saloihin, mutta kyllä minusta olisi ihan hyvä siivota se asunto vähän tiheämmin kuin kerran kuussa. *yök*


Tämä oli joltain junareissulta, en muista enää miltä, mutta veikkaisin Tampere-Helsinki väliltä. Tehotyöskentelyä, läppärillä ja tabletilla, molemmat latauksessa. Ei se kyllä ihan sujunut, aika monta kertaa se tabletti tipahti johdon varaan roikkumaan, ehkä se johto oli siis ihan hyvä olla siellä seinässä. ;)

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.