tiistaina, lokakuuta 5


Tarjouksessa oli tässä menneillä viikoilla (K-superissa) GB:n laatikkojädet. Ostin ihan kokeilu mielessä kun 3 euroa kaksi boksia oli. Jestas! Syntisen hyvää jäätelöä! Siis voi elämä! Ostin toisetkin kaksi ja olisin ostanut kolmannetkin, mutta rahat ja tarjous loppui. Yleensä en pahemmin perussuklaajäätelöstä perusta, ihan jees, mutta jos jotain muuta on otan muuta. Tämä oli kuitenkin jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa. Tuo omena-kanelikin oli todella hyvää, mutta ylläri kyllä, suklaa vei voiton.


Tämä on sitten ihan bonus, ei-syötävä suositus. ;)


Eli Lorealin matta morphose-meikkivoide. Olen koko 15 vuotisen meikkaamisurani (15v lähtien aina meikit kun ulos lähden) vältellyt meikkivoiteita, koska ne on aina epätasaisia ja raitana kaulalla. Viime talvena ihoni punoitti hulluna (siitä oli täälläkin juttua) joten kokeilin naistenlehden mukana tullutta näytettä, juurikin tätä matta morphosea. Pieni näyte riittää useampaan kertaan ja jälki oli uskomattoman luonnollinen. Ei kun kauppaan siis ostamaan putelin.

Vaahtomainen "voide" on äärimmäisen riittoisa, eka purkki menossa, jälki on todella huomaamaton eikä raitoja saa aloittelijakaan aikaiseksi. Ei ole mitenkään hirveän peittävä, mutta tasoittaa ihonvärin siististi pitäen kuitenkin sävyn luonnollisena, ei mitään maski-efektiä siis. Levitys onnistuu ihan omin sormin ei tarvitse murehtia tosiaan raidoista tai epätasaisuudesta. Minä meikkivoiteiden vihaaja olen käyttänyt tätä viime talvesta asti joka kerta kun meikin laitan. Se kertoo jo paljon. :)

14 kommenttia:

  1. Minäkin suuresti maskikammoisena olen alkanut vasta nyt käyttää minkäänlaista meikkipohjaa. Tosin hirveitä meikkivoiderajoja tuttavilla nähneenä en tietenkään uskaltanut siihen leikkiin ryhtyä...

    Karkkipäivä-meikkiblogin innoittamana tilasin Lily Lolo -nimiseltä brittifirmalta mineraalimeikkipohjanäytteitä (sanahirviö) ja on kyllä vaikuttanut hyvältä. Naama "siistiytyy", mutta ei näytä pakkeloidulta, vaikka useampia kerroksia sutimalla varmasti voisi saada peittävämpiäkin tuloksia.

    Tuotteet ovat lisäksi Suomeen verrattuna huokeita, kun tilaa suoraan Lily Lolon nettikaupasta (n. 14 e purkki + brittiläisen niukat postikulut) eikä esim. Nelly.comista (n. 25 e purkki + jotkin suomalaiset postikulut). Meinasipa mennä mainostamisen puolelle :D

    VastaaPoista
  2. Mä olen ennen mennyt ihan peitepuikko-puuterilinjalla, mutta nyt tosiaan tuo on tullut siihen lisäksi. Peittää mukavasti epätasaisen värisen ihon. Hinta muuten oli 13-15e, en muista tarkemmin.

    Toki saa mainostaa etenkin näissä vinkkiosoissa. :)

    VastaaPoista
  3. Haa, meikkivoiteeksi siis ilmeisen edullista sekin :) Tai ainakin olen elänyt käsityksessä, että meikkivoiteet maksaisivat helposti useamman kympin per puteli?

    Lily Lolon pohja vastaa koostumukseltaan irtopuuteria ja naaman perusväriä tasoittavaan kerrokseen riittää todella pieni määrä (tosin tottumuksesta taputtelen ongelmakohtiin ensin lorealin punaisia länttejä neutraloivaa tököttiä). Olen sutinut tavaraa naamaani vähänkään "ihmisten ilmoille" mennessäni nyt elokuusta asti ja edelleen on 0,75 gramman näytepurnukassa jauhoa jäljellä. Taitaa riittää mulle loppuelämäkseni, jos joskus tilaan täysikokoisen purnukan :D

    VastaaPoista
  4. En tiedä mikä noiden hintataso on yleensä, mutta olettaisin tuon olevan suht normaali hintainen? Aika kallis mun meikkibudjetissa, mutta onneksi on niin riittosa.

    Mä tarttisin jotain kivaa ja toimivaa peitettä mustille silmänalusille! Osaiskohan kukaan auttaa siinä. :D

    VastaaPoista
  5. Mmm. Mikä siinä onkaan että NYT alkoi mieleni tehdä aivan hirmuisesti jäätelöä! En olekaan muistaakseni koskaan noita jäätelöitä ostanut - voisipas joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Ja mun tekee edelleen mieli suklaata kun näin eilen suklaamainoksen! :D

    Kannattaa ostaa, parasta pakettijäätelöä mitä olen syönyt pitkään aikaan.

    VastaaPoista
  7. http://www.makeupstore.se/fifi/products/base/concealer/coverallmix
    Mulla on tuota, toimii siis siten, että keltaista laitetaan punaisiin näppyihin ja oranssia sinertäviin silmän alusiin ja beigeä vaikka valokynän tyyliin.
    Löytyy myös pelkkä sinisen neutraloija: http://www.makeupstore.se/fifi/products/base/concealer/easycoverblue
    Ja näitähän on esim. Sokoksessa.

    VastaaPoista
  8. Tuota siniseen tarkotettua voisi jopa harkita vaikka hinta on aika kova. Joe Blascohan olisi ihan huippu, mutta se se vasta syökin kaikki rahat.

    VastaaPoista
  9. Hinta on kova, mutta eihän sitä paljoa kerralla mene, joten on riitoisaa.

    VastaaPoista
  10. Ei toki, mutta onhan se kertaostos kuitenkin iso hinta. :(

    VastaaPoista
  11. Mulla on punaisen neutraloijana Lumenen (ei Lorkun, kuten aiemmin sekoilin) Sensitive red neutralizer, mutta näkyy niillä olevan nykyisin sinistäkin neutraloiva tuote, Beauty base blue neutralizer. Lumene lienee Blascoa huokeampi, laadusta en mene sanomaan, koska en ole kummankaan sinineutraloijaa kokeillut.

    VastaaPoista
  12. Se punasen neutralisoija on kuitenkin ollut toimiva?

    VastaaPoista
  13. On ollut, ja riittoisampi kuin "parasta ennenin" perusteella saisi ollakaan :D Peittää hyvin verisuonitusta nenän ympäriltä ja poskilta sekä lievempiä näppylöitä. Ärtyneisiin finneihin peitto ei tietenkään riitä, mutta nepä erottuisivat ihosta jo muutenkin. Kannattanee kokeilla testeristä, millainen neutralisoijan teho on omalle iholle ja sopiiko sävy ylipäätään vai pomppaavatko ongelmakohdat entistä pahemmin silmille.

    VastaaPoista
  14. Täytyy tutkia näitä vinkattuja kunhan rahaa tulee. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.