maanantaina, heinäkuuta 7


Edellisessä vilahtikin Annin heinä- ja vesipaikka. Kuvassa näkyi vai vesi, sillä kuvanottohetkellä heinä ei vielä kasvanut. Menossa on nimittäin testi! Minähän kasvatan Annille heinää läpi vuoden, koska sen avulla Anni ei oksenna, luit oikein, ei oksenna. Moniahan heinä juuri auttaa oksentamaan, mutta meillä menee näin päin, sopii minulle, oksut on ärsyttävä siivota, matolta.


Meillä kasvaa yleensä kauppahallin eläinkaupasta ostettu luomuvehnä-kaura-sekote sekä popkorni eli maissi. Olen aina suosinut tyyliä jossa liotan osa ja osan laitan kuivana, näin saa periaatteessa (uskomus) heinän kasvamaan neljässä erässä, vehnä ja kaura kun nousee ensin ja maissi myöhemmin, liotetut toki ennemmin kuin kuivat. Tänä kesänä tein kuitenkin testi! Istutin isoon kesäheinäkoriin neljässä ryhmässä siemenet, etuvasemmalla on liotettu vehnäkaura, takavasemmalla kuiva, edessä oikealla liotettu poppari, takana kuiva. Kuten ensimmäistä kuvasta huomaa, vehnäkaura oli syötävää huomattavasti ennen maissia. Alemmassa kuvassa taas popkornikin on päässyt vauhtiin. Hämmentäväksi kokeeni tekee, että ensimmäinen kuva on otettu 18.6 ja toinen 5.7, mikä tarkoittaa, että maissi kasvaa todella hitaasti, oli se liotettu tai ei. En tiedä onko kesäkuun säät olleet syynä, tuohan kasvaa avonaisella parvekkeella, mutta ei minusta kyllä heinissä näin suurta eroa ole koskaan ennen ollut, ainakaan sisällä kasvaessa. Kyllä maissikin on noussut syömäkuntoon viikossa tai puolessatoista, ei sillä koskaan kolmea viikkoa mennyt. :O Ehkä jatkamme testailua taas jossain vaiheessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.