keskiviikkona, heinäkuuta 4

Meidät haastettiin joten kaippa se on keksittävä jotain jännää infoa. Pistänyt nyt molemmista muutaman kun on vähän molempien blogi. En haasta ketään kun tämä on tainnut jo kaikilla olla, jos ei niin nappaa vapaasti! Tässä siis meidän seiska.


1. Annin kynnet leikataan säännöllisen epäsäännöllisesti, koska sea ei tykkää joutua raatelun kohteeksi.

2. Kissat ei hypi pöydillä eikä muillakaan tasoilla, ei edes yksi tassu. Myös makkari on kiellettyä aluetta. Meillä pidetään siis kuria.


3. Annin korvat on sisäpuolelta läiskikkäät. Iho on varsinaisesti vaalea, mutta siinä on tummia läiskiä. Korvat on mustalla karva-alueella, mutta korvakarvoissa on myös valkoisia.

4. Anni on sean toinen oma kissa, mutta ensimmäinen näin aikuisiällä. Ensimmäinen ja samalla maailman ihanin kissa oli Mila, edes Anni ei voi Milaa ohittaa. Ei vaan voi.

5. sea rakastaa korkeita paikkoja, mitä korkeampi sen parempi. Myös kaikki huimat vauhtilaitteet on ihan huippuja. Ja tämä ei suinkaan ole laantunut vanhetessa, päinvastoin.

6. sea vihaa kesää ja rakastaa talvea.

7. sealta ei ole koskaan katkennut yhtää luuta, tosin silmäkulma ja nenäpieli on liimattu, pää on tikattu, samoin peukalo. Pyörän alle on jääty vissiin kahdesti, puusta tiputtu ja ja ja...


Olen myös aikanaan kirjoitellut Gloomyyn pieniä "paljastuksia" itsestäni ja elämästäni, linkkaan tähän nyt useamman kun sattui silmään vaikka mitä etsiessä niitä paria mitä alunperin meinasin.

2 kommenttia:

  1. Ollaan avomiehen kanssa suuria Anni-faneja.
    youtubesta Annin videot on katsottu moneen kertaan ja kuvia ihastellaan aina pitkään.
    Ihana Anni on saanu meidän perheessä aikaan pienen kissakuumeen :)
    Hauskoja kesäpäiviä siis sinne Annille ja Annin omistajalle :)

    VastaaPoista
  2. Ooo, meillä on faneja! Kaikesta päätellen tosi faneja! Hmm..Anni ei asialle näytä korvaansa lotkauttavan vaikka kuinka hihkun "sulla on faneja"...kissat. :D
    Oma kissa on kyllä onnellisuutta. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.