torstaina, marraskuuta 8

Olen nyt lukenut niin paljon muista blogeista ym miten Jokelan ammuskelija oli vatipää idiootti joka ansaitsi kuoleman tai oikeastaan olisi ansainnut kitumisen, toisin ilman yhteiskunnan rahoja...että on ihan pakko sanoa asiaan jotain. Mä vaan olen niin tämmönen, en minä osaa haukkua ja vihata sairasta ihmistä.

Oma arvioni on lukemani perusteella on, että ampujalla vähän lähti juttu lapasesta. 18v on kuitenkin hurjan nuori, tämä pitäisi jokaisen muistaa. Okey, 18v on täysi-ikäinen, mutta muistelkaapa omaa nuoruutta. Alle parikymppisenä sitä on niin altis ja otollinen kaikelle ajatuksille. Kuka meistä ei olisi nuorena tai vanhempanakin innostunut jostain täyttäen koko elämän tällä. Teininä milloin mitkäkin ideologiat, elämän tavat, harrastukset, ajatukset tai ihan vain ihastukset valtaavat elämän eikä päähän muuta mahdu. Itse ainekin otin nuorena kaiken vastaan suurin tuntein ja elin hyvinkin intensiivisesti uskomilleni asioille. Ja kun jostain innostui se ruokki itse itseään ja jos joku kehtasi katsoa kieroon niin se lähinnä yllytti inttämään vastaan ja uskoi vielä vahvemmin olevansa oikeassa!

Uskon siis, että tässäkin kävi näin. Ampuja selvästi oli hyvin innostunut aatemaailmastaan ja uskoi siihen koko sydämestä. Normaali ihminen toki mesoaisi vain sanallisesti, mutta tuskin kukaan tosissaan kiistää ettei ampujalla olisi ollut jotain mielenterveydellisiä ongelmia. Nämä kaksi kun lyödään yhteen voidaan siis saada aikaiseksi jotain tälläistä.
Samalla pitäisi kuitenkin muistaa, että meitä hulluja on monenlaisia. Tuntuu pahalle kun huudetaan "se oli saa*anan hullu!" tai " v*tun mielisairas, menis hoitoon!" ajattelematta ettei kaikki mielenterveyspotilaat todellakaan lähde aseen kanssa riehumaan. Kyllä suurin osa meistä satuttaa lähinnä itseään eikä tuollainen yleistäminen ja haukkuminen auta pätkääkään saamaan sairaita hoitoon tai edistä hoidon laatua. Ehkä on vaikea ymmärtää ampujaa, mutta joskus toivoisin, että ihmiset yrittäisi. Tuskin hän osasi pitää itseään sairaana tai tajusi todella mitä oli tekemässä. En pätkääkään usko, että oikeuslaitos olisi katsonut häntä tervejärkiseksi vaan hoitoon tuo olisi joutunut jos olisi selvinnyt. Itse olen helpottunut ettei hän selvinnyt, millaista olisi ollut elämä 30 vuoden päästä kun oikeasti olisi tajunnut oman sairaan maailmansa ja tekonsa.

Teko itsessään oli hyvinkin tuomittava, mutta tekijää itseään en lähde tuomitsemaan, meistä jokainen voi seota. Ja vaikeahan tuollaista ihmistä on hoitoon pakottaa kun on vain nuori ja innostunut. En siis syyttele vanhempia tai opettajiakaan. Jos syyttäisin, pitäisi syytellä kaikkia kettutyttöjäkin, tiedä mitä he vielä keksivät kun ovat sen verta radikaaleja ja uskovat asiaansa niin kovin. Olen siis lähinnä surullinen, niin omaisten, uhrien kun ampujan puolesta. Kaikki olisivat mielestäni ansainneet elää onnellista elämää.

On tämäkin ollut synttärit, suruliputus ja kaikkea. Kynttilöitäkin sytyttelin, yhdeksän.

7 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu! Olen samaa mieltä mutten varmaan olisi osannut pukea asiaa noin hyvin sanoiksi.

    Niin, ja hyvää syntymäpäivää - kaikesta huolimatta - jos nyt oikein ymmärsin että semmoinen sinulla eilen oli. =o)

    Ja vielä että meille saa sitten joskus tulla visiteeraamaan ja kissaneitejämme moikkailemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, synttärit oli juu eilen, 29v. :)

    Koskas teille sopisi tulla? Joku vkloppu? Mielelläni nääs tulisin. :)

    VastaaPoista
  3. Tänään näköjään on monien myöhästyneiden syntymäpäiväonnittelujen aika. Hyvää syntymäpäivää sinulle Sea!

    Itse olen väkisin joutunut miettimään tuota Jokelan asiaa äitinä, äidin kannalta. En ole päässyt käsitykseen oliko pahempaa olla amuskelijan vai ammutun äiti. Todennäköisesti se oli yhtä pahaa molemmille. Mitään hyväähän koko ammuskelusta ei voi löytää, vaikka tavallisesti sitä kaivaakin vaikka kannon kolosta. Surullista, surullista...

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos. :)

    Itse en ole asiaa pahemmin äidin näkökulmasta katsellut kun en osaa itseäni kovin hyvin siihen asemaan laittaa. Mutta vanhemmillehan tämä on varmasti ollut pahinta. Toki ystävän menetys on kamalaa (sen tiedän itsekin), mutta en voi kuvitellakkaan sitä tuskaa jos oma lapsi viedään. :(

    Itselleni on helpointa asettua juuri ampujan saappaisiin. Kaippa sairaan mielen on helppo ymmärtää toista sairasta mieltä.
    Ampujaa siis ymmärrän, mutta en tekoa. Ymmärrän miten oma pää voi tehdä itselleen kepposia ja miten sitä on joskus vaikea hallita. Sitä en ymmärrä miten liipasinta voi painaa.

    VastaaPoista
  5. Illat ja viikonloput meille yleensä sopii. Tämä viikko on vähän hässäkkää ja vkl ei olla olleskaan paikalla, mutta esim. ensi viikolla joku ilta sopisi hyvin, tai sitten ensi viikon vkl? Paas tekstaten tai soittaen vaan niin sovitaan aika ja panen sumpit kiehumaan. =o)

    VastaaPoista
  6. Vkloppuna varmaan mukavampi. Mää pistelen viestiä jossain vaiheessa ensi viikkoa. :D

    Emmää juo kahvii. ;P

    VastaaPoista
  7. En minäkään! =oD *hih*

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.