Matolääke, tuo pakollinen pilleri, josta valmistajat ei vain osaa tehdä hyvänmakuista. Se on jännä kun vitamiinit ja hammastahnat saadaan maistumaan herkulliselle, mutta matolääke on aina ja lähes joka kissaperheessä tappelun paikka.
Aiempina vuosina olen puolittanut pillerin, pyörittänyt sen voissa ja joskus vielä lätkäissyt päälle voileipäkinkkua. Kissa jalkojen väliin, suu auki, pilleri kitusiin ja kurkun päältä hierontaan, lasketaan kissa irti ja toivotaan, että se ei sylkäise tablettia jonnekin nurkkaan. Enimmäkseen onnistuu, mutta Anni ei voi sietää suuhun koskemista ja on tapahtumasta aina näreissään, vaikkei siis raavi tms.
Tänä vuonna kävin eläinmessuilla jossa näin tuollaisia "pillerinpiilotusherkkuja", ostin kun ei juuri mitään maksanut. Olen ollut hieman epäileväinen, koska itse tabletin puolikas on jo minusta iso, jos sen hautaa namiin, se vain kasvaa kokoaan. Kissako muka nielisi sen kerralla purematta? Noh, niin se vain nieli. Herkkupiilo todellakin siis toimi! Annoin Annille ensin murusen pelkkää piilotusherkkua ja perään herkkua jossa oli sisällä puolikas pilleri. Omnomnom sanoi neiti ja söi tyytyväisenä. Toinenkin puolikas meni kitusiin ihan kun paraskin herkku. Jösses, ei voinut kun katsoa silmät pyörenänä. Näinkö helppoa tämä on?! Onpahan siis yksi ongelma vähemmän maailmassa taas. Jee!
Saisikohan kissan kantokopan peitettyä tuolla namilla, menisiköhän Anni boksiin paremmin jos se olisi kuorrutettu herkulla?
ps. Me olemme nykyään Instagramissa, Annilla on oma hashtag #AnniPitkätassu, jonka kautta löytää myös minun profiilini. Saa tykätä ja tilata. :) Saa myös kertoa jos itse on instassa!
ps. Me olemme nykyään Instagramissa, Annilla on oma hashtag #AnniPitkätassu, jonka kautta löytää myös minun profiilini. Saa tykätä ja tilata. :) Saa myös kertoa jos itse on instassa!
Täh! Voiko tuollaiseen jekkuun langeta? - Pepsi, joka EI pilleriä nielaise pakollakaan
VastaaPoistaNähtävästi voi! :D En minäkään uskonut hetkeäkään tuon toimivan, mutta neiti herkkupeppu ei huomannut mitään. ;)
VastaaPoista