Syksyn yo-kirjoitukset ohi, tavalliset kokeet tehty ja syysloma alussa, ei siis enää tekosyitä laiminlyödä blogia. :D Palataan siis kesälle ja tässä se lupaamaani jatko-osa Pikkupalatsille.

Jäimme keskikerrokseen. Punaisen pääsalin vierestä Hämeenpuiston puolelta löytyy sininen sali ns Rouvien salonki.

Tunnelma oli tosi herkkä verrattuna muihin huoneisiin, muualla on aika tummaa ja raskasta, mutta täällä hyvin vaaleaa ja osa kalusteistakin valkoisia. Takka on alkuperäinen.

Nurkassa oli tälläinen ikonin tapainen, tehty erilaisista kivistä.
Oli niin suolakivimäinen, että teki mieli nuolaista. En nuolaissut. ;P

Vierestä löytyy vihreä jugend-sali.

Vaikka en tälläisestä simppelimmästä jugendista suuremmin välitä, oli tuo pitkä penkki kaappeineen ja hyllyineen kyllä veikeä.

Kuka tunnistaa mistä tämä neito on tuttu?
Vinkkinä voin sanoa Tampere ja huomattavasti suurempi. ;)

Sisäpihan puolella on vielä patruunan huone joka toimii nykyään palatsiemännän työhuoneena. Kelpaisi minullekin! Harmillisesti otin kuvan epähuomiossa valoa vasten. :(

Tämän hauskan lampun jälkeen alakertaan jossa oli ennen birjardihuone, talonmiehen asunto sekä erilaisia varastotiloja ja pesutupa. Alakerta koki siis aikamoisen uudistuksen Parhankankaiden ostettua palatsi.

Biljardihuone toki säilytettiin, mutta muut tilat muokattiin upeaksi sauna- ja allasosastoksi sekä pieneksi yksiöksi (sinne emme päässeet).

Vau. Kuvat eivät tee oikeutta tälle upealle allasosastolle!
Tämän mielettömän lasimosaiikkiteoksen takana on taitelija Tuula Lehtinen, nimeksi työlle on annettu "Leilan puutarha" palatsin omistajan mukaan.

Nippelitietona (lunttaan kirjasta), työn koko pylväät huomioiden on 25 neliötä. Tekemässä oli taitelijan lisäksi kahdeksan assistenttia. Työhön upposi 500 000 (ed. mainittujen) leikkelemää venetsialaista mosaiikkipalasta, yhteensä 138 eri värisävyä. Peräosa tilasta on vihertävää, muuttuen asteittain ruskeammaksi mitä lähemmäs etualaa tullaan. Aikaa teoksen tekoon kului melko tarkalleen tasan vuosi.

Myös välitilojen ja ikkunoiden hiekkapuhalletut lasit oli kauniit, vaikka monelta varmasti jäikin huomaamatta mykistävän mosaiikkiteoksen rinnalla. Alakerran tilat on vuokrattavissa, kuten keskikerroskin.

Viimeisenä pääsemme biljardihuoneeseen joka sijaitsee allasosaston takana.

Takka ja seinäpanelit ovat alkuperäisiä Sparren suunnittelemia, vaikkakin takan mallia muutettiin alkuperäisestä rakennuttaja Bruunin toiveesta sekä myöhemmin siihenkin on muurattu tuo ruskea osa luukkuineen jolloin takasta tuli umpinainen.

Enhän minä ole edes tainnut muistaa kertoa kuka koko Pikkupalatsin rakennutti! Siis, 1897 Finlaysonin ensimmäinen isännöitsijä Christian Bruun teetätti arkkitehti Frederik Thesleffillä piirustukset palatsia varten. Louis Sparrelta tilattiin suunnitelmat sisustuksen suhteen.

Bruunit eivät kuitenkaan asuneet palatsissa kuin kaksi vuotta, sillä Bruun irtisanottiin Finlaysonilta hänen oltua liian tehokas ja "tuhlaileva". Tämän jälkeen palatsi jaettiin kahtia, ylä- ja alakertaan jollaisena se sitten pysyikin pitkään. Muitakaan kovin pitkäaikaisia asukkaita talossa ei ollut, olisikohan pisimmät viihtyneet 20 vuotta? Sota-aikaan palatsissa asui myös sairaanhoitajia ja tehdasväkeä.

Tähän valaisimeen sitten loppuukin minun kierros Pikkupalatsissa. Nettisivuilta löytyy lisää kauniita kuvia ja muutakin tietoa jos vaikka haluat vuokrata tiloja tai käydä visiitillä. Suosittelen!

Ei mulla ole vieläkään aikaa ja hermoja kirjoittaa sitä toista osaa Pikkupalatsista, mutta kyllä se vielä tulee! :D Jollain toisella on kyllä aikaa ottaa päiväunia valerianatyynyllä... *kade*



Mulla menee vielä koko ensi viikko tämän parissa. Huomaatteko virheen? Tai en tiedä onko se virhe, mutta omituista kuitenkin.

Laitanpas kasan kesän aikana napsittuja kuvia, jatkan sitä Pikkupalatsia ensi kerralla.

Ekassa kuvassa laatikossa olevat tuliunikot ja sinisievikit oli vielä hengissä. Sekaan oli pesinyt joku outo kaveri. Kuka lie? Mähän tuhosin lähes kaikki kukkani kun yritin tuhota kirvoja marttojen ohjeella (vettä, mäntysuopaa ja soodaa). :(

Retiisi on tehnyt monet kukat, mutta satoa ei pienintäkään. Varret kyllä punertaa mullan alla ja tuoksu on kohdallaan, mutta pallukoita ei näy eikä kuulu.

Mustasilmäsusanna sinnittelee, kukkia tuskin kerkee, mutta omituiset jättilehdet (verrattuna muihin) kasvatti. :D

Tämä on ihan tuore kuva, pihassa kasvaa joku minulle outo sieni. Ei siis kasva nurmikolla vaan ruusupuskien suojassa.

Kellään mitään hajua mikä tämä olisi?

Kävin tosiaan Pikkupalatsissa jo kuukausi sitten. On vaan ollut aika haipakaa abi-kurssien kanssa etten ole juuri jaksanut koulua enempää touhuta. Nyt abi-kurssit on ohi ja tavallinen koulurytmi käynnissä joten tässä ensimmäinen osa Pikkupalatsia.

Ensimmäinen kuva Hämeenpuistosta päin, mutta samalla ns paraatipuoli.

Tämä sisäpihalta josta sisäänkäynti. On muuten käymisen arvoinen paikka, reilu sata vuotias helmi keskellä kaupunkia.

Palatsi on ollut yksityiskotina lähes koko ajan, välillä yhden perheen kotina, välillä jaettuna kahtia ylä-ja alakerran kesken. Canonin toimistona palatsi oli 20 vuotta kunnes nykyiset omistajat ostivat ja restauroivat sen 2000-luvun alulla. Jos olisin ollut Tampereelle muuttaessa jo kiinnostunut historiasta olisin ehkä älynnyt käydä katsomassa miltä Canonin vuodet näyttivät, ohi olen varmasti kävellyt, mutta eipä muistu mieleen.

Myös piha kunnostettiin mahdollisimman alkuperäiseen malliin. Puistossa oli huumaava ruusujen tuoksu! Ihan mielettömät kukinnot vaikka oli jo lähes elokuu.

Takana tavallisia kerrostaloja, ei pääse siis ihan heti unohtamaan miten keskellä kaupunkia on. :)

Ennen aikaan kirjeet ja lehdet oli ilmeisesti littania, Aamulehti ei tuosta luukusta mahtuisi, Hesarista puhumattakaan!

Sateenvarjoille oli tilaa.

Sisäänkäynnin rappusten alkuperäinen valaisin.

Yläkerran alkuperäinen kattomaalaus joka on kaiketi ollut näkyvillä aina, toisin kun monet muut. Yläkertaan ei päässyt ja syy olikin hämmentävä. Siellä asutaan! Yläkerrassa asuu rakennuksen pelastaneen Parhankankaan leskirouva sekä (jos oikein muista) rouvan lukiota käyvä lapsenlapsi. Ei ihan huono paikka asua, Hämeenpuiston reunalla omassa palatsissa! Harmi ettei Seppo Parhankangas koskaan nähnyt ostamaansa palatsia kunnostettuna.

Punainen pääsali. Kalustus on valittu vanhan valokuvan avulla mahdollisimman saman tyyliseksi kun alkuperäinen.

Ihana peili! Sillä on parinsa Aleksanterin teatterissa Helsingissä.

Upea koristeltu kaappi, Tampereelta kotoisin.

Kun odottelimme muita istuin tuossa kaapin vieressä ja sormet syyhysivät kokeilla noita nuppeja. Olin ihan varma, että nuppia kääntämällä aukeaa salalokero tms. Kierroksen lopuksi kävin kokeilemassa, ei auennut ei. :D

Kristallikruunu ja nämä lampetit on Tukholmasta. Lyhyen ihmisen kirous kun ei yllä kunnolla kuvaamaan. :D

Ruokasali pääsalin vieressä, katto ja seinäpanelit alkuperäisiä Sparren suunnittelemia. Louis Sparre oli siis vastuussa suunnittelusta ja nykyisen omistajan toiveesta kalusteetkin on mahdollisimman pitkälle Sparren Iris-tehtaan tuotantoa. Enemmän Sparren uudempaa tyylisuuntaa on kyllä yläkerran yksityiskodissa, alakerta on tyyliltään vanhempaa. Yläkerran kalusteista löytyy kuvia Hirvikallion kirjasta Pikkupalatsi Unesta herätetty, saa ostettua joistain kirjakaupoista sekä Pikkupalatsilta (myös kirjastosta löytyi).

Kapeisiin seiniin kätkeytyi alkuperäiset uskomattomat puiset saranaovet. Palatsiemäntä Greta oli muuten ihan mieletön. Mietin pitäisikö käydä talven hiljaisina päivinä uudelleen, saattaisi kuulma saada yksityiskäynnin (kun kävijöitä on vähemmän) ja voisi kysellä vielä enemmän erilaisia tarinoita esim. kummituksesta. :D

Parveke Hämeenpuistoon.

Vessatkaan ei ollut mitään perusvalkoista kaakelia. :)

Toinen samanlainen satsi kuvia tulossa lähipäivinä.

Hurja peto päiväunilla. Annista on tullut vanha kun se vaan nukkuu. ;)

Kävin ennen maalle lähtöä Pikkupalatsissa ja olisi sieltä aivan ihania kuvia, mutta en ole jaksanut/joutanut pienentelemään niitä. Lupaan ihan pian laittaa ne. Koneella on muutenkin ihan hirveästi kuvia jumissa kun en ole kerennyt muokkaamaan!

Tässä vähän muuta näperrystä. Lipaston ylin laatikko alkoi pursuta erilaisia hiusjuttuja joten ostin pätkän silkkinauhaa ja ripustin ne tuohon peilin viereen. Ihan kun peilin ympärys ei olisi jo muutenkin täynnä tavaraa! ;) Vaan eipä meillä kumpikaan tuon eteisen peilin edessä itseään laittele, lähinnä vilasee lähtiessä.

Kaksi alinta on omatekosia koristeita. Molemmat saa pistettyä joko pinniin tai pujotettua pantaan.
Menin kyllä reilu viikko sitten leikkaamaan hiukseni niin lyhyeksi etten voi edes käyttää koruja. Nooooh! Äkkiä ne hiukset kasvaa. :D Alimmassa kuvassa on vielä "vanhat" hiukset.

Ostin tuommoiset unilaput vuosia sitten, ne jäi vähäiselle käytölle kun olivat ihan vinkkarat ja valo pääsi reunoista. Leikkasin jossain välissä kahtia ja kavensin, mutta ei ne oikein sittenkään. Tänä kesänä nukkumaan meneminen on venynyt todella monesti ja kaivoin nuo jälleen esiin. Edelleen vilkkui valo vähän reunoista ja kuminauhakin on haperoitunut. Pari metriä silkkinauhaa, pätkä kuminauhaa, vähän väkerrystä ja avot, nyt kelpaa uneksia. Keskellä on siis tuo pätkä juurikin sen takia, että nuo on joskus leikattu keskeltä kahtia ja kavennettu sillä alunperin silmän peittävät osat oli lähinnä ohimolla. Uudet olisi saanut ehkä helpommalla, mutta tykkään noiden sisäpuolella olevasta kankaasta, semmonen pehmeä tiheä nukka joka ei hiosta.

Ostin vetolaukun sillon kesäkuussa Lontoosta, makso jotain £15 Primarkissa! Vähän tuurilla ostin kun laukku oli suht kaponen ja olen vetolaukun ostoa lykännyt kun tahdon leveän jossa pysyy kissan kantoboksi päällä. Hinta oli kuitenkin niin naurettava, että otin riskin.

Nyt päästiin tosi toimiin kun oli matka maalle edessä. Löysin halpakaupasta nuo mustekalatkin joten ei kun köyttämään. Noh...pysyhän se siinä, mutta aika kiikun kaakun. Vaikka laukussa oli painoa niin kissoineen rakennelma ei pysynyt pystyssä ellei nojannut seinään tai kahvasta vähän tasapainottanut. Anni ei vaan tainnut aina ihan arvostaa vinossa matkaamista joten pidin vetokahvaa tuollain puolivälissä, onneksi lukitus pysyi siinäkin asennossa. Vihdoin toinen käsi vapaana eikä sormet hajoa plös...anteeksi, hieman pullean kisun kanniskelusta. ;P Tokihan noustessa bussiin ja junaan tuo oli purettava sillä nostokahva jäi kopan alle, aika pieni vaiva kuitenkin minusta hyötyyn nähden. Toimi siis lähes kuin unelma. Tykkään.

Vajaa viikko maalla ja seuraavat kaksi vuorokautta meni sitten kuvan mukaisissa oloissa.
Anni ei yleensä parvekkeella nukkumalla nuku, aina on vähän silmä raolla. Nyt veti niin sikeästi unta ettei edes huomannut kun menin ottamaan kuvaa.

Parin tunnin päästä paikka oli vaihtunut ja sain jo makean haukotuksen vastaukseksi. Kyllä lomailu on rankkaa.